Tässä mainittuin purjehtijain oli asia laskeuta tuulen vietäväksi, kunnes se vähän asettuisi. Waan ei se asettunut moneen vuorokauteen, joten laiva kulki yhä täydellä vauhdilla etelää käsin, päin vastoin aivottua matkaa, joka olisi ollut Wiipuria kohden. Perämies oli aikonut välttää Suomen vaarallisia saaristoja, mutta sillä tavoin hän viimein lähestyi Saksan maan hietaisia rantoja, joilla vaara oli yhtä suuri. Loppu tästä matkasta tulikin se, että alus joutui haaksirikkoon, ja että harvat sen päällä kulkevista pääsivät maalle hengissä, vaan niiden harvain seassa oli kuitenkin Klaus Götrikkinen. Emme huoli kertoa sen haaksirikon erinäisiä tapauksia; mainitsemme vaan että tämän jutun pää-asiat tulevat tästedes tapahtumaan Suomesta ulkona, elikkä Saksanmaalla, jossa ensiksi tapaamme Klaus Götrikkisen haaksirikosta pelastettuna, vaan kuitenkin aivan neuvotoinna miettivän ikävää tilaansa. Hän oli erinäisen luonnon kohtauksen tähden joutunut tänne, eikä hänelle ollut muuta jäänyt jälille kuin miekka sivullensa. Tosin oli se hyvä vapauden merkki kyllä, ja niihin aikoin paras asian-ajaja; mutta vaikka hän siihen pani suurimman luottamuksensa, niinkuin tavallisesti jokainen mies-puoli silloin, niin ei hän kuitenkaan voinut poistaa tällä hetkellä tyköänsä sitä aatosta, että hän oli varsin yksinänsä, viskattuna kauvas meren taa kotomaastansa.
Näin alakuloisena ollessansa, tunsi Klaus jonkun laskevan kätensä hänen olkapäällensä. Käännähtyen sen puoleen, havaitsi Klaus vanhan Simeonin, jonka hän luuli hukkuneen haaksirikossa, aivan elävänä luonansa.
"Katso sinä nuorukainen", lausui ukko, "sinä teit minulle hyvän työn, semmoisen, jonka harvat sinun kaltaises tahtoisivat osoittaa meidän vainotulle suvulle. Nyt minulla on tilaisuus sen sinulle palkita."
"Jos se olis palkinnon tähden tehty", vastasi Klaus, epäillen, "niin millä sinä sen palkitsisit?"
"Milläs vaan tahdot", sanoi Simeon, "minulla on suuri valta."
Klaus luuli havaitsevansa vanhuksen olevan mielen viassa, johon hän kaiketi oli tullut äskeisessä henkensä vaarassa.
Klaus ei tiennyt, että semmoinen kerskaus niihin aikoin voi olla hyvinkin totta. Sentähden hän sanoi puoleksi leikillä, puoleksi todella:
"Jos sinulla on niin suuri valta kuins sanot, niin toimita minä kotiin."
"Sitä valtaa ei minulla ole nyt, vaan ehkä kukaties pian kyllä. Ano jotain muuta."
"Noh, toimita minulle hyvin ratsastettu hevonen", sanoi Klaus.