"Sen pitää saamasi", vakuutti Simeon, ja kutsui nuorukaista seuraamaan häntä, jonka Klaus Götrikkinen myös teki, koska ei hänellä muutakaan ollut työksi ottaa, eikä hän ymmärtänyt kantaa sitä vihaa juutalaisia kohtaan, jolla kaikki sen aikaiset kohtelivat heitä.
He matkustivat niitä kolkkia ja sumuisia alankomaita Itämeren eteläisellä rannalla, jossa asujamet taistelevat meren kanssa vallasta maan yli, vaan jossa samat asujamet yhä ovat leikanneet satoisia laihoja ja niittäneet voimakasta heinää.
Simeonin rahoilla saatiin hevoset, ja nyt he molemmin riensivät sitä kaupunkia kohden, joka niinä vuosisatoina hallitsi Itämeren aaltoja, ja jonka porvarit säätivät lakia Ruotsin ja Wenäjän valtioille.
He tulivat Lübeckin mahtavaan kaupunkiin.
Tappo-kedolla.
Muutamme lukian ja itsemme keisarilliseen leiriin. Waan niitä löytyi silloin kaksi leiriä, niinkuin kaksi keisariakin. Yhdessä hallitsi Ludovik, Bayerin suvusta, toisessa Fredrik, Itävallan tai Habsburin. He kävivät keskenänsä sotaa, joka oli hävittänyt suurta Rooman keisarikuntaa jo kahdeksan vuotta; vaan mailma ei tiennyt kumpi näistä kahdesta oli keisarina pidettävä. Koko Saksanmaa oli se keisarillinen leiri, jaettu kahteen osaan. Nyt nämät taisteliat olivat kuitenkin lähimpänä toinen toistansa miten milloinkaan. Inn-joki ainoastaan oli heidän välillänsä.
Jos luomme silmäyksen näihin kumpaankin leirin osaan, niin näemme siinä parhaan kuvan mitä nähdä taitaan sen ajan sivistyksen mitasta ja elämän laaduista. Tuolla Habsburin leirissä eletään hauskasti ja irstaasti, jokainen lahko-kunta tapansa jälkeen. Hevois-syöpäläiset Ungarit ja koiran-syöpäläiset Kumanit leikkelevät nuotio-valkeilla liha-ruokiansa; toiset koettelevat joutseinsa jäntevyyttä, silmäinsä ja kättensä tarkkuutta. Tuolla ratsastaa jalo ritarien joukko, rautavaatteissa. Ensimäinen heistä on kaikkein jaloimpi ulkoa nähden.
Hänen sotisopansa kiilti kullasta ja hänen kypärillänsä välkkyi kotkan kuva, joka oli valtakunnan vaakuna. Kypärin-silmikko kun oli avoinna, niin miehen kasvot olivat näkyvissä, sen ajan kauniimman miehen kasvot. Hänen silmänsä iskivät tulta, niinkuin jostain erinomaisesta kiivaudesta, ja hän seisahdutti uljaan sota-oriinsa, joka oli ennättänyt pari askelta niiden kahden ritarin edelle, jotka hänen rinnallansa ratsastivat.
Sitäkin näytti kyllästyttävän se yleinen hitaisuus ja se kampitteli ja teijasi rajusti herransa alla, joka sen kuitenkin osasi taitavasti pidellä. Ritarit seisahtuivat vähäiselle mäelle Inn-jokea lähellä, josta heillä oli avara näky-ala toiseen leiriin.
"Minä sanon sinulle, veljeni Heinrich, ja sinulle von Pilichdorf", lausui se kaunis ritari niille kahdelle hänen rinnallansa, joista toinen oli vanhahko mies ja toinen nuorukainen, "minä sanon teille molemmille, että meidän on paikalla käyminen tappeluun Ludovikin kanssa, ilman veljeäni Leopoldia odottamatta; minä pelkään muuten että tuo kavala Ludovik pakenee ennenkuin Leopoldi tuleekaan."