"Parempi on", vastasi se vanhempi ritari, joka ratsasti hänen oikealla kädellään, "parempi on, että me hänen likistämme kahden sota-joukon väliin ja teemme hänestä sillä tavoin lopun, kuin että heittäisimme nykyjään saadut etumme onnen kaupaksi. — Jos vaan herttua Leopoldi on tulossa…"
"Siitäkään emmä ole aivan vakuutettu", sanoi se kaunis ritari, "ja minä olen tämän keisari-kruunun tähden saattanut jo niin monta leskeksi ja orpolapseksi ja tehnyt niin paljo vääryyttä kristityille että minulla jo on syytä toivoa tästä sodasta loppua. Mitä siitä luulet, Heinrich?"
"Minä —", vastasi nuorukainen, "— minä toivon pääseväni tappeluun huomenna."
"Tapahtukoon siis huomenna sinulle toivos jälkeen — ja minulle."
"Joska se huomispäivä jo koittaisi!"
Aurinko oli laskemassa ja heitti viimeiset säteensä leirien ylitse ja sotaväen ylitse ja lakeuden ylitse.
Huominen aurinko oli tuova myötänsä verisen sodan samalle lakeudelle.
Waan toisessa leirissä ei liikunto ollut vähempi. Siellä oli ikään monenlaista kansaa, koottuna yli koko Saksanmaan, ja vielä ulkoakin, ne lahkot, joita Bohemian kuningas Johannes oli tuonut Ludovikin avuksi. Täälläkin löytyi vasallia ja palkka-väkeä, ritaria ja joutsi-miehiä, ratsumiehiä ja jalka-väkeä. Ajat olivat muuttuneet entisestä. Saksanmaa, niinkuin muutkin maat, joissa sotia käytiin, oli täynnä palkka-väkeä, ja yksin ritaritkin taistelivat palkan edestä, mikä ennen ei ollut tavallista, silloin kun vasallit seuraavat lääni-herroja ainoastaan kukin maansa puolesta. Nyt olivat sodat muuttuneet miesten parhaaksi elatus-keinoksi, kun alati sotia käytiin ruhtinasten välillä ja ritarien välillä ja kaupunkein välillä. Moni heistä oli kuitenkin unohtanut omat riitansa näiden kahden tähden ja asettunut toisen taikka toisen puolelle.
Keisari Ludovik ei ollut hetikään niin pulskea mies kun hänen vastustajansa Fredrik, eikä hänen käytöksessänsäkkään ollut sama sotaisa jalous. Hänen muotonsa oli jotenkin tavallinen, ja hänen ikänsä oli yksi ja kolmekymmentä vuotta. Hänellä oli tummat kiherät hiukset, vaan niin ohkaiset, että pää oli laelta ja otsalta vähän paljas. Hänen nenänsä oli jotenkin leveä ja latuskainen, niin ettei sitä sopinut kehua kauniiksi, mutta hänen silmänsä olivat suuret ja kirkkaat ja hänen otsansa ilmoitti että sen alla eli ajatuksia, mietteitä ja keinoja. Hänen mittansa oli tavallisen miehen mitta, hänen hartiansa ja rintansa tukevat ja voimalliset. Yleensä oli hänen muotonsa semmoisen miehen, joka tavallisesti onnistuu yrityksissänsä, jota vastaan hänen vihamiehensä kauneus ilmoitti sitä ylevyyttä ja jaloutta, joka saattaa omistajansa häviöön.
Ludovikin oli puku alhaisempi kuin Habsburgin herttuan; ainoastaan sininen haljakka valkosilla ristillä oli hänen yllänsä.