Aurinko ei ollut vielä täydellisesti ylhäällä kun mies-tappo jo raivosi pitkin laveata Ampfingin ketoa, Inn-joen varrella.
Keisari Ludovik, pelvostako vai muusta syystä, ei käynyt itse otteloon. Hän pysyi sivummalla yhdentoista ritarin kanssa, ja oli antanut valtio-lipun sotaherra Schweppermannille. Seifrid Schweppermann oli määrännyt missä järjestyksessä kunkin joukon oli sotia.
Fredrikin puolella oli yhtä varhain päästy liikkeelle. Sieltä tuli nyt rautaan ja teräkseen puettua ritaria ja 30 tuhatta miestä, neljässä joukossa. Fredrik itse johdatti valta-lippua, hänen veljensä Heinrich ja sotaherra Pilichdorf Itävallan väestön, ja Walseen veljekset Ungarien ja Kumanien sekä Salzburgin pispan joukot.
Itse tappelu alkoi siten että se sotaisa Bohemian kuningas, väkensä etu-miehenä, täydellä vauhdilla karkasi Salzburgilaisiin, joista satoja miehiä ensi-hyökkäyksessä keihästettiin taikka syöstiin ratsuilta ja tallattiin hevoisten jaloissa. Loput hajosivat ja pakenivat oikealle ja vasemmalle puolelle.
Bohemian kuningas riensi nyt voiton kiivaudessa edelleen ja lähestyi Unkarilaista, jotka hiiskahtamatta häntä odottivat tiveässä rivissä.
Hän valmistihe jo keihäällänsä syöksemään miestänsä; samoin jokainen hänen seuraajistansa. Heittokeihään mitta olikin enää hänen etu-rivinsä ja vihollisten välillä; muutama karku-askel vielä… ja yhdessä silmän-räpäyksessä synkistyi koko ilma heidän edessänsä, rauta-paidat kalahtivat ja viisi-sataa miestä Bohemian joukosta makasi hevosineen päivineen sotakentällä.
Ungarit olivat varronneet heidän tuloansa jännitetyillä joutsilla.
Koko Europassa ei siihen aikaan löytynyt parempia joutsi-miehiä kuin Unkarissa ja Englannissa ja ehkä Suomessa.
He tähtäsivät miehiä rautapaidan katkoksiin ja hevosta. Rayta-pukuinen mies kaatuneella hevosella oli vihollisen oma, jos hän pudottuansa oli henkiin jäänytkin.
Tässä nyt kaatui elävänä ja kuolleena viisi sataa miestä ja niiden seassa, kuitenkin elävänä, itse Bohemian kuningas.