Nyt hän kuitenkin vuodatti kyyneleitä neitseen kuvan edessä, hänen kammiossansa.
Käytävässä kuului vähän jymyä; kammion ovi aukeni, ja Agnes näki himmeän lampun valossa rautaan puetun sotilaan.
Hän arvasi sen olevan Klaus Götrikkisen.
"Mitäs teit, onnetoin", sanoi hän, "kuns otit tunkeakses tänne…"
Se rautamies ei vastannut hänen puheesensa, vaan sanaakaan ääntämättä hän astui esille, sieppasi neidon ja vei hänen mennessään.
Wasta vähän hetken perästä alkoi jyry nousta. Luostarilaiset heräsivät, ja koko heidän hurskas valtakuntansa joutui epä-järjestykseen. Nyt tutkittiin ja katseltiin ja tuumailtiin, jonka perästä hurskas abbedissa luuli voivansa lausua sen päätöksen että sisar portin-vartia oli pettänyt koko luostarin, ja nähtävästi karannut mieltä-mielin. Sisar Agneta, joksi Agnesta täällä kutsuttiin, oli niinikään kadonnut, vaan jos hän oli viety väkisin tai itse hankkinut pakonsa, ei luostarllaiset tietäneet varmaan sanoa; me tiedämme kuitenkin hänen viedyn väkisin; mutta kuka hänen vei saamme vast'edes nähdä.
Yö-matka.
Klaus Götrikkinen teki matkansa Kölnin kaupunkiin ja vasta siellä hän sai havaita mitä oli tapahtunut ja miten Agnes Lichtenau oli viety teille tuntemattomille. Ei kukaan tietänyt antaa hänelle vähääkään neuvoa eli osviittaa minne neito oli joutunut. Heinrich Rathsmann oli kyllä koettanut seurata tytön jälkiä, vaan kaikki hänen etsimisensä olivat olleet turhaa eikä hän enää muuta luullut kuin ijäksi kadottaneensa neidon.
Klaus Götrikkisellä ei siis ollut mitään tehtävää siellä, hän kun ei tietänyt mistä löytää sen näkymättömän vihollisen, joka oli Agnesta uhannut jo Turun luostarissa, ja joka epäilemättä oli tämänkin työn tehnyt.
Hän siis vaelsi matkoihinsa, — oikia kulku-ritari — ja kulku-ritarien tavalla hän teki lupauksen ei heretä ennen, kuin hän oli saavuttanut tämän pahan työn ja rangaisnut pahan tekiät.