Hän oli päättänyt uudestansa käydä etsimään niille teille, jossa Agnes oli kadonnut seuraajainsa joukosta, ehkä hänelle onnistuisi löytäminen paremmin kuin muille, ja mitäs hänellä muuta oli tehtävää. Hänen etsintänsä johdatti hänen vähitellen sitä luostaria kohden, jossa Agnes oli, ja kuulustelemisillansa oli hän saanut tietää niin paljo että hän melkein oli vakuutettu neidon olevan siinä luostarissa.
Samana yönä, josta äskein kerrottiin ja jona Agnes vietiin luostarista, kulki vene, usean miehen soutamana Lippe-jokea allespäin. Se yö oli pimeä, niinkuin tavallinen syys-yö, vaan kuitenkin tuuletoin ja sateetoin; ainoastaan harvasta kohden loisti enää valkeita asuntoin ikkunoista. Wähitellen nekin sammuivat, ja nyt oli kaikki nukkuneena, ihmiset ja luonto.
Wene joudutti matkaansa, ja sen soutajilla näkyi olevan erinäinen salainen tarkoitus, sillä heidän aironsa eivät pitäneet vähääkän läiskettä liikutettaissa.
Työläs sitä oli nähdäkkin, koko venettä, yön pimeydessä rannalta, keskellä jokea, kun se kulki.
Se meni niinkuin musta aave, kiirehtien kylmää virran pintaa myöden.
Waan nytpä pistihe ranta-varjosta toinen, yhden miehen soutama vene, joelle.
Se oli seurannut tätä isompaa venettä hyvät aikoja ilman sen näkemättä, äänettömällä airoin liikunnolla sekin, vaan nyt se työnsihe keskelle jokea ja lähestyi viistämällä tätä isoa venettä.
Pian se oli asettaunut hanka hankaan sen toisen kanssa, jonka soutajat seisahtivat työssänsä, sillä pelko ja vapistus kohtaisi heitä, nähdessänsä millä erinomaisella rohkeudella se vähäinen alus tarttui heidän alukseensa kiini.
"Noh?" kuului isomman veneen perästä.
"Huhuu!" vastasi joku vähän matkaa maalta.