Se oli huhkaja, joka tapansa jälkeen huijaili valitusvirttä yksinänsä metsässä.
"Noh?" kysyi uudestansa miehen ääni veneen perästä, vaan ei se ääni ollut yhtä jämeä kuin ensikerralla.
"Eberkopf!" kuului nyt lausunta vähästä veneestä. — "Eberkopf, sinä olet tehnyt itses vikapääksi rikokseen, joka on Westfalin salaisen tuomio-istuimen rangaistava…"
"Huhuu!" sanoi taas huhkajan ääni metsästä.
"Minä haastan sinun", jatkoi puhuja, "tästä yöstä kahden viikon ta'a juuri tuonne metsään, jossa huhkajan ääni kuuluu, vastaamaan niihin kanteisin, joita sinun päälles tehdään. Sin'et uskalla jäädä tulematta, sillä jos sinä sen teet, niin sinun pitää kuoleman."
Taas kuului valitus-ääni metsästä.
Ja niinkuin näkymättömillä käsillä talutettu, erkani se vähäinen vene isommasta, ja riensi rantaa kohden. Mutta se isompi alus piti entistä matkaansa jokea allespäin, ehkä paljoa epätasaisemmalla soudulla.
Ne "Westfalin salaiset tuomio-istuimet", joihin Eberkopf haastettiin, olivat jotain omituista niihin aikoin. Kaikki lain käynti, erittäin Saksamaalla, oli peräti mitätöintä. Hallituksella ei ollut voimaa pitää lakia arvossa. Jokainen eli omin päinsä ja ratkaisi muiden ja omat riitansa miekan terällä.
Kaikki valtiolliset siteet olivat kehinneet, niinkuin ei ne koko keskuaikana olleet aivan vahvat milloinkaan. Kirkko ja ritaristo oli kuitenkin alun voinut puolustaa siveyttä ja säädyllisyyttä; vaan molemmat nämätkin laitokset olivat nyt parhaillaan häviämässä, ja yleinen rauhattomuus ja epäjärjestys vallitsi maassa. Senpätähden täytyikin yksityisten ottaa asiain järjestämisen huoleensa, kun ei valtiota löytynyt ja hallitus oli voimatoin.
Sentähden näemme esim. että kun kaupalla ei ollut mitään turvaa laissa eikä valtakunnassa, niin kaupungit tekivät liittoja keskensä, suojellaksensa yhteistä liikettä.