Äkkiä hervahtuivat kissan takajalat ja Hauke astui pari askelta taaksepäin, heittäen kissan vanhuksen mökin seinää vasten. Kun se ei enää liikkunut, kääntyi hän poispäin jatkaen matkaansa kotiin.
Mutta angorakissa oli ollut omistajattarensa suurin aarre. Se oli ollut hänen seuralaisensa ja ainoa, minkä hänen poikansa, merimies, oli jättänyt jälkeensä löydettyään tällä samalla rannikolla myrskyssä hautansa. Hauke oli kulkenut tuskin sataa askelta eteenpäin, koettaen pyyhkiä liinalla verta haavoistaan, kun mökistä päin jo kuului ulvontaa ja hätähuutoja. Silloin hän kääntyi ja näki vanhan naisen makaavan maassa. Harmaa tukkansa liehui tuulessa punaisen päähuivin alta. "Kuollut!" huusi hän, "kuollut!" Ja uhaten kohotti hän laihat käsivartensa Haukea kohti. "Ole kirottu sinä! Sinä olet sen tappanut, sinä hyödytön rannankiertäjä. Et ollut kyllin hyvä hänen häntäänsäkään harjaamaan." Eukko heittäytyi elukan viereen ja pyyhki hellästi esiliinallaan verta, jota vielä valui nenästä ja suusta. Sitte alkoi hän uudestaan pauhata.
"Joko pian herkiät?" huusi Hauke hänelle. "Kuule siis, että tahdon hankkia sinulle toisen kissan, joka tyytyy hiiren- ja rotanvereen."
Senjälkeen läksi Hauke, näköään aivan rauhallisena, edelleen. Mutta kuollut kissa lienee kuitenkin aikaansaanut jonkinlaista häiriötä hänen aivoissaan, sillä rakennusten kohdalle saavuttuaan, meni hän sekä isänsä että muidenkin talojen ohi jatkaen matkaansa hyvän matkaa etelään, kaupunkiin johtavaa patoa myöten.
Samaan aikaan kulki Trinekin samaan suuntaan. Hän kantoi vanhassa sinisessä tyynynpäällisessä taakkaa, jota piteli sylissään varovaisesti kuin lasta. Hänen harmaat hiuksensa liehuivat vienossa kevättuulessa. "Mitä tuossa kannat, Trine?" kysyi vastaan tuleva talonpoika. "Suurempiarvoista kuin sinun maasi ja mantusi", vastasi vanhus. Sitte hän astui taasen reippaasti eteenpäin. Lähestyessään vanhan Haienin taloa, poikkesi hän käymätielle, joka johti padolta mainittuun taloon.
Vanha Tede Haien seisoi ovensa edustalla ilmaan tähystellen. "No Trine!" sanoi hän eukon seisahtuessa hänen eteensä läähättäen ja keppiään maahan työntäen. "Mitä uutta teillä on tuossa säkissä?"
"Päästäkää minut ensin tupaan, Tede Haien! Silloin saatte nähdä!"
Eukon silmät tuijottivat häneen kummasti säihkyen.
"Tulkaa vaan!" sanoi vanhus. Mitäpä häntä liikutti jonkun typerän vaimon silmäilyt.
Ja kun molemmat olivat astuneet sisään, jatkoi Trine: "Korjatkaa tuo vanha tupakkalaatikko ja kirjotusvehkeet pöydältä pois — mitähän teilläkin on aina kirjottamista? — Kas niin, ja nyt pyyhkikää pöytä puhtaaksi!"
Ukko, joka oli tullut miltei uteliaaksi, teki eukon määräysten mukaan. Silloin tarttui Trine sinisen tyynynpäällisen kahteen kulmaan ja kopisti sieltä pöydälle suuren kissanraadon. "Siinä se nyt on!" huusi hän. "Teidän Haukenne on lyönyt sen kuoliaaksi." Sitte alkoi hän katkerasti itkeä. Hän silitti kuolleen paksua turkkia, asetti sen käpälät yhteen, kumartui pitkine nenineen raadon yli ja kuiskasi sen korvaan käsittämättömiä hellyyksiä.