Tede Haien katseli hetkisen tuota näytelmää. "Vai niin", sanoi hän. "Onko Hauke sen tappanut?" Hän ei tiennyt mitä tehdä ulvovalle naiselle.
Trine nyökäytti raivoisasti päätään. "Niin niin, Jumal'avita, hän sen on tehnyt!" Hän pyyhki luuvalon käpristämällä kädellään vedet silmistään. "Ei ole enää lasta eikä lämmintä!" valitti hän. "Te tiedätte hyvin, miten meidän vanhusten jalkoja alkaa pyhäinpäivän jälkeen paleltaa iltasin vuoteessa ja kuinka me, sensijaan että nukkuisimme, kuuntelemme luoteistuulen ikkunapieliin jyskytystä. En kuuntele tuota mielelläni, Tede Haien, sillä se tulee sieltä, minne poikani hukkui liejukkoon."
Tede Haien nyökäytti päätään ja eukko silitti kuolleen kissansa turkkia. "Mutta tämä!" alotti hän jälleen. "Kun istuin talvisin rukkini ääressä, silloin se istui vieressäni kehräten ja katseli minua vihreillä silmillään. Ja kun kylmän tullen paneusin vuoteeseeni, niin ei kestänyt kauvankaan kuin tämä jo juoksi luokseni ja asettui makaamaan paleleville jaloilleni, ja me nukuimme niin lämpiminä, niin lämpiminä yhdessä." Vanhus katsoi tätä sanoessaan, ikäänkuin osanottoa etsien, säkenöivin silmin vieressään seisovaan Tede Haieniin.
Mutta tämä sanoi miettiväisenä: "Tiedän yhden neuvon, Trine Jans." Ja hän meni pöytäpeilin luo ottaen sen laatikosta hopearahan. — "Sanotte Hauken tappaneen tuon elukan, ja minä tiedän että puhutte totta. Mutta tässä on Kristian neljännen hopeataaleri. Ostakaa sillä parkittu lampaannahka kylmien jalkojenne peitteeksi! Ja kun meidän kissa vasta tekee poikasia, saatte valita niistä suurimman itsellenne. Kaikki tämä yhteensä on kai vanhuudenheikon angorakissan veroista! Ottakaa nyt elukka ja toimittakaa se minusta nähden vaikka kaupungin rakkarille, ja pitäkää suunne kiinni siitä, että se on maannut täällä, minun kunniallisella pöydälläni."
Puheen kestäessä oli eukko jo tarttunut taaleriin kätkien sen pieneen taskuun, joka hänellä oli nuttunsa alla. Sitte pisti hän kissan jälleen tyynynpäälliseen, pyyhki esiliinallaan veripilkut pöydästä ja läheni ovea. "Älkää vaan unohtako antaa minulle kissanpoikaa!" huusi hän vielä mennessään.
Hetkistä myöhemmin, vanhan Haienin vielä astellessa edestakaisin pienen tupansa lattialla, pistäysi Hauke sisään ja heitti pöydälle kirjavan lintunsa. Mutta kun hän näki valkoiseksi hangatulla pöydällä vieläkin huomattavan veripilkun, kysyi hän kuin ohimennen: "Mitä tuo on?"
Isä pysähtyi: "Se on sinun vuodattamaasi verta!"
Puna lensi pojan kasvoille: "Onko Trine Jans käynyt täällä kissoineen?"
Vanhus nyökäytti päätään. "Miksi olet sen tappanut?"
Hauke paljasti verisen käsivartensa. "Siksi, että se riisti minulta lintuni."