Silloin kuului nojatuolista äkkiä äänekästä kuorsaamista. Molemmat nuoret vaihtoivat silmäystä ja hymyilivät. Nyt seurasi rauhallisempaa hengitystä; voitaisiin kai vähän jutellakkin. Hauke vaan ei tiennyt mistä alottaa. Mutta kun tyttö nosti neuleen ylemmä, jotta linnut näkyivät koko pituudeltaan, kuiskasi Hauke pöydän yli:
"Mistä olet tuota oppinut, Elke?"
"Mitä oppinut?" kysyi tyttö.
"Noita lintuja neulomaan", sanoi Hauke.
"Niitäkö? Oo, Trine Jans tuolla padolla on minua opettanut. Hän osaa yhtä ja toista. Trine oli aikoinaan täällä isoisän palveluksessa."
"Silloin sinä kai et vielä ollut syntynytkään?" sanoi Hauke.
"Tuskinpa, mutta Trine käy vieläkin usein meillä."
"Pitääkö hän linnuistakin?" kysyi Hauke. "Luulin hänen välittävän ainoastaan kissoista."
Elke pudisti päätään: "Hänhän kasvattaa hanhia myötäväksi. Mutta toissa kevännä, kun sinä olit tappanut angorakissan, alkoivat rotat tehdä vahinkoa hänen hanhitarhassaan. Nyt hän aikoo rakentaa uuden tarhan talon etupuolelle."
"Vai niin", sanoi Hauke ja vihelsi hiljalleen. "Sitä vartenko hän on vedättänyt mantereelta savea ja kiviä! Mutta silloin hänen tarhansa joutuu sisätielle — ja onko hänellä siihen lupaa?"