Kuka se oli? Mitä hän tahtoi? — Ja samassa johtui mieleeni etten ollut kuullut kavioiden kopsetta enkä hevosen hengitystä, vaikka ratsastaja hevosineen oli kulkenut aivan vierestäni ohitse.
Tuota tuumien ratsastin eteenpäin. Mutta kauvan en saanut olla omissa mietteissäni. Pian kiiti ratsastaja taasen takaapäin ohitseni ja minusta tuntui kuin hänen liehuva vaippansa olisi koskettanut sivuuni. Tuossa tuokiossa oli koko näky kiitänyt äänetönnä ohitseni, niinkuin ensi kerrallakin. Näin sen yhä loittonevan ja loittonevan ja huomasin äkkiä ratsastajan varjon katoavan padon sisäpuolelle.
Jonkun verran hidastellen ratsastin sinnepäin. Saavuttuani tuohon paikkaan, näin aivan lähellä patoa välkkyvän suuren "wehlen" — niin nimitetään täälläpäin myrskyn maahan uurtamia uomia, jotka sittemmin näkyvät pieninä, syvinä patamina.
Vesi "wehlessä" oli täysin tyyni. Ratsastaja ei varmaankaan ollut sitä liikuttanut enkä nähnyt häntä sen koommin missään. Mutta jotakin muuta näin, jota tervehdin riemulla: padon avulla merestä vallotetun alueen laidassa vilkutti minua vastaan joukko hajallisia valopilkkuja. Ne näyttivät tuikkivan noista pitkistä friissiläisistä taloista, joita oli ryhmittäin matalammilla tai korkeammilla multakummuilla. Aivan edessäni oli muuan korkea rakennus. Kaikki eteläpuolen ikkunat näyttivät olevan valaistut. Olin näkevinäni siellä ihmisten liikuntoa ja myrskyn ulvonnasta huolimatta kuulevinani heidän ääniään. Hevoseni oli jo omasta alotteestaan poikennut taloon johtavalle tielle. Näin selvästi että se oli ravintola, sillä ikkunoiden alla huomasin suurilla rautarenkailla varustetun ohjaspuun karjan ja hevosten kiinnittämistä varten.
Sidoin hevoseni muutamaan renkaaseen ja jätin sen etehisessä vastaani tulevan rengin hoitoon.
"Onko täällä joku kokous?" kysyin mieheltä, kun nyt huoneen ovesta tulvi vastaani aivan selvää ihmisäänten sorinaa ja lasien kilinää.
"Taitaapa olla", vastasi renki alasaksan murteella. "Patopäällikkö, valtuusmiehet ja muutamia padon osakkaita! Ne ovat rajuilman vuoksi!"
Sisään astuessani näin noin tusinan verran miehiä istuvan ikkunain edessä olevan pitkän pöydän ääressä. Pöydällä oli punssimaljakko, jonka hoitajana näytti olevan muuan erittäin komea mies.
Tervehdin ja pyysin saada istua heidän joukkoonsa, johon mitä suosiollisimmin suostuttiin. "Olette täällä patoa vartioimassa", sanoin kääntyen erään puoleen. "Ulkona on rajuilma, padot voivat todellakin tarvita apuanne!"
"Voivatpa hyvinkin", vastasi hän. "Me täällä itäpuolella luulemme kuitenkin olevamme vaaratta. Mutta tuolla vastakkaisella puolella ei olla lainkaan varmoja. Sikäläiset padot ovat enimmäkseen vielä vanhan mallin mukaisia, meidän pääpato rakennettiin uudestaan jo viime vuosisadalla. Meidän tuli kylmä äsken tuolla ulkona ja Teidän on käynyt samoin", jatkoi hän edelleen. "Mutta meidän täytyy olla täällä vielä pari tuntia. Meillä on tuolla ulkona luotettavaa väkeä, ne kyllä antavat tarpeen tullen tiedon." Ja ennenkuin olin ennättänyt tehdä tilaukseni ravintolan isännältä, asetettiin eteeni höyryävä lasi.