Vanha Manners kohotti hymyillen pienen mustan patalakin valkoisilta hiuksiltaan: "Herra ylipatopäällikkö", sanoi hän, "se leikki tulisi olemaan liian lyhyt. Tulin valtuusmieheksi silloin, kuin Tede Volkerts vainaja nimitettiin patopäälliköksi, ja siitä on nyt jo neljäkymmentä vuotta."
"Se ei ole mikään vika, Manners. Sitä paremmin tunnette tehtävät, ettekä joudu pulaan."
Mutta vanhus pudisti päätään: "Ei, ei, teidän armonne. Sallikaa minun olla se kuin olen, niin voinen vielä laahautua muiden mukana parisen vuotta."
Pastori riensi hänen avukseen: "Miksikäs ei nimitettäisi toimeen sitä, joka kuitenkin on viime vuosina pääasiallisesti virkaa hoitanut?"
Ylipatopäällikkö katsoi häneen: "En ymmärrä, herra pastori?"
Mutta pastori osotti sormellaan toiseen huoneeseen, jossa Hauke näytti selittävän hitaasti ja vakavasti jotakin asiaa parille vanhemmalle miehelle. "Tuolla hän seisoo", sanoi pastori. "Tuo pitkä friissiläisvartalo, viisaat harmaat silmät lähellä ohutta nenää ja niiden yläpuolella kaarevat kulmakarvat. Hän oli vanhuksen renkinä ja on nyt oman pikkutilan haltijana. Tosin on hän vielä jotenkin nuori."
"Näyttää olevan noin kolmenkymmen vuotias", sanoi ylipatopäällikkö tarkastellen osotettua henkilöä.
"Hän on tuskin neljääkolmatta täyttänyt", huomautti valtuusmies Manners. "Mutta pastori on oikeassa. Mitä hyviä ehdotuksia meillä liekin viime vuosina tehty patoja ja kaivantoja koskevissa asioissa, ne ovat hänestä lähteneitä; vanhus ei enää viime vuosina paljoa jaksanut."
"Vai niin?" sanoi ylipatopäällikkö. "Ja te olette sitä mieltä, että hän olisi myöskin oikea mies entisen herransa virkaan?"
"Oikea mies hän kyllä olisi", vastasi Jewe Manners. "Mutta häneltä puuttuu, niinkuin täällä sanotaan, savea jalkain alta. Hänen isällään oli noin viisitoista, pojalla itsellään lienee noin kaksikymmentä demaattia. Mutta niin pienellä osuudella ei ole vielä kukaan patopäälliköksi tullut."