Pastori aukasi jo suunsa jotain sanoakseen, kun Elke Volkerts, joka oli ollut jo jonkun aikaa huoneessa, astui äkkiä heidän luokseen. "Suvaitseeko teidän armonne minun lausua pari sanaa?" kysyi hän ylipatopäälliköltä. "Tarkotan vain, ettei erehdyksestä tulisi vääryys tapahtuneeksi!"

"Niin, puhukaa vaan, Elke neiti!" vastasi tämä. "On aina mieluista kuulla järkeä kauniilta neidonhuulilta!"

"Ei se ole järkeä, teidän armonne; tahdon vain sanoa totuuden."

"Sitäkin meidän pitää kuulla, Elke neiti."

Tytön tummat silmät katsahtivat vielä kerran ympärille, ikäänkuin varmistuakseen ettei ollut tarpeettomia kuuntelijoita lähellä. "Teidän armonne", alotti hän poven kohoillessa kiihkeästi. "Kummisetäni, Jewe Manners, sanoi teille ettei Hauke Haienilla ole kuin noin kaksikymmentä demaattia. Asia on kyllä, niin tällä hetkellä. Mutta niin pian kuin toisin tarvitaan, on Hauke Haien oleva sensuuruisen tilan omistaja, kuin tämä isäni entinen, nykyään minun omistamani talo on. Ne yhteenlaskettuna kai riittänevät yhden patopäällikön osaksi."

Vanha Manners kumarsi valkohapsisen päänsä häntä kohden, ikäänkuin paremmin nähdäkseen puhujan. "Mitä se merkitsee?" sanoi hän. "Mitä puhut, lapsi?"

Mutta Elke veti povestaan mustaan nauhaan pujotetun sormuksen: "Olen kihloissa, kummisetä", sanoi hän. "Tässä on sormus ja Hauke Haien on sulhaseni."

"Ja milloin — voinenhan tuota kysyä, koska olin ristiäisissäsi, Elke
Volkerts — milloin tämä on tapahtunut?"

"Siitä on jo aikoja. Olin kuitenkin jo silloin laillisessa ijässä, kummisetä", vastasi Elke. "Isäni oli käynyt heikoksi, ja kun tunsin hänen voimainsa vähyyden, en tahtonut enää tuolla asialla hänen rauhaansa häiritä. Nyt hän siellä Jumalan luona näkee, että lapsensa on tuon miehen rinnalla hyvässä turvassa. Olisin vaijennut vielä suruvuoden loppuun, mutta nyt olen ollut pakotettu puhumaan Hauken ja marskimaan tähden." Ja kääntyen ylipatopäällikköön lisäsi hän: "Suokaa anteeksi rohkeuteni, teidän armonne!"

Nuo kolme miestä katselivat häntä. Pastori hymyili, vanha valtuutettu hymähteli: "hm, hmm!" ja ylipatopäällikkö hieroi otsaansa, niinkuin ainakin tärkeätä ratkaisua tehdessään. "Niin, niin, rakas neitiseni", sanoi hän lopulta. "Mutta kuinka määrää laki täällä marskeillanne aviollisista omistusoikeuksista? Minun täytyy tunnustaa, etten tällä hetkellä oikein käsitä tätä sekasotkua."