Elke katsoi häneen hämmästyneenä: "Silloinhan tuomitset itsesikin!" sanoi hän.
"Sen teenkin, Elke! Vaikka onhan sitä ollut tähän asti muutakin tekemistä."
"On, Hauke; olet varmaan tehnyt mitä olet voinut."
Hauke oli istunut vanhan patopäällikön nojatuoliin ja tarttui lujasti kaidepuihin.
"Onko sinulla rohkeutta tuommoiseen yritykseen?" kysyi vaimonsa.
"Sitä minulla on, Elke", vastasi hän arvelematta.
"Älä ole liian nopsa päätöksessäsi, Hauke; siitä sukeutuu taistelu elämästä ja kuolemasta. Sinua vastustetaan miltei joka taholla ja harva on sinua kiittävä vaivoistasi ja huolenpidostasi."
Hauke nyökäytti päätään. "Tiedän sen", sanoi hän.
"Ja jospa se ei onnistuisikaan!" jatkoi Elke uudestaan. "Lapsesta asti olen kuullut että tuota rannikko virtaa ei voi sulkea ja että sentähden siihen ei pidä kajota."
"Se oli laiskuuden puolustelua!" sanoi Hauke. "Minkätähden ei muka kyettäisi virtaa sulkemaan?"