"No Carsten, miltä tuntuu?" kysyi renki. "Haluttaako vieläkin mennä saareen?"
Carsten mietti hetkisen. Sitte hän läimäytti piiskalla ilmaan.
"Irrotahan vene, Iven!"
Näytti siltä kuin olisi se, mikä saarella käveli, nostanut päätään ja kurkottanut kaulaansa mantereelle päin. Sitte he eivät enää sitä nähneet astuessaan padolta alas siihen paikkaan, missä vene oli. "Kas niin, astuhan veneeseen!" sanoi renki irrotettuaan sen rannasta. "Odotan, kunnes tulet takaisin! Laske itäiselle rannalle; sieltä on helppo nousta maihin."
Poika nyökäytti äänetönnä päätään ja alkoi soutaa. Renki palasi takaisin padolle samaan paikkaan, missä olivat äsken seisoneet. Hän näki pian miten vene laski maihin ja kuinka siitä nousi maalle lyhyenläntä olento. Kuului kuin poika olisi läimäyttänyt piiskallaan. Mutta se saattoi yhtä hyvin olla nousuveden kohina. Moniaita satoja askeleita pohjoisempana hän näki sen, mitä olivat pitäneet kimona, ja juuri nyt meni poika aivan suoraan sitä kohti. Nyt nosti hevonen päätään ja höristi korviaan, ja aivan selvästi kuului pojan piiskan läimäys. Mutta — mikä hänen nyt tuli? Poika kääntyi ympäri ja palasi takaisin samaa tietä kuin oli mennytkin. Ja se tuolla vastapäätä näytti jatkavan keskeytymättä syöntiään. Hirnumista ei kuulunut, näytti vain kuin näky olisi ajoittain ollut valoisain vesijuovain ympäröimänä. Renki katsoi kuin lumottuna sinne.
Silloin kuuli hän veneen laskevan rantaan ja näki pian pojan nousevan padolle. "No, Carsten?" kysyi hän. "Mikä se oli?"
Poika pudisti päätään. "Eihän siellä ollut mitään!" vastasi hän. Näin sen vielä veneessä ollessani. Mutta sitten — kun pääsin saarelle ties mihin tuo eläin lie kätkeytynyt, vaikka kuu paistaa täydeltä terältä. Kun tulin tuohon paikkaan, en nähnyt muuta kuin puolen tusinaa vaalenneita lampaanluita ja vähän matkan päässä hevosenluurangon pitkine valkoisine kalloineen, jonka tyhjiä silmäkoloja kuu valaisi.
"Hm!" arveli renki. "Katsoitko tarkoin?"
"Kyllä, Iven; seisoin ihan vieressä. Muuan sirriäinen jumalaton, joka oli asettunut luurangon taakse yölepoonsa, pyrähti huutaen lentoon, niin että pelästyin ja läimäytin pari kertaa piiskallani."
"Ja siinä kaikki?"
"Niin, Iven; muuta en tiedä."