— Mutta poika ei luopunut luulostaan. Jos kerran paholainen asusti kimossa, miksikäs hän ei voisi tehdä sitä eläväksikin? Hän hätkähti säikähtyneenä joka kerta, kun astui iltasin talliin, jossa kimoa pidettiin joskus kesäisinkin, ja tämä käänsi äkkiä tuliset silmänsä poikaan. "Vieköön sun paholainen!" jupisi hän silloin. "Me emme tule kauvan yksissä olemaan."
Ja niin hän tiedusteli salaa uutta palveluspaikkaa, sanoutui irti ja rupesi syksystä Ole Petersin palvelukseen. Täällä hän tapasi hartaita kuulijoita kertoessaan patopäällikön kummitushevosesta. Paksu Vollina-rouva ja hänen vanhuudenhöperö isänsä, entinen valtuusmies Jess Harders, kuuntelivat tuota juttua ilonsekaisella kauhulla ja kertoivat sitä edelleen kaikille, joilla oli kaunaa patopäällikköä kohtaan tai joita sellaiset jutut muuten miellyttivät.
* * * * *
Sillä välin, jo maaliskuun loppupuolella, oli ylipatopäällikön kautta saapunut käsky uuden padon rakentamisesta. Hauke kutsui ensiksi patovaltuusmiehet neuvotteluun, ja eräänä päivänä kokoontuivat kaikki kirkon luona olevaan kapakkaan. Siellä luki Hauke Haien heille pääkohdat tähän saakka syntyneistä asiakirjoista: omasta hakemuksestaan, ylipatopäällikön lausunnosta ja lopullisesta päätöksestä, ennen kaikkea padon ulkoreunan rakentamista koskevan kohdan, jonka mukaan uusi pato ei tulisi jyrkkäreunaiseksi niinkuin edelliset, vaan loivasti viettäväksi. Mutta hänen kuulijainsa joukossa ei näkynyt ainoatakaan iloista eikä tyytyväistä naamaa.
"Niin, niin", sanoi muuan vanha valtuusmies. "Se oli kaunis juttu, eikä siinä auta vastaväitteetkään, kun ylipatopäällikkö suosii tätä meidän päällikköä."
"Olet oikeassa, Dethlev Wiens", sanoi toinen. "Kevättyöt ovat kynnyksellä ja nyt on vielä tehtävä tuo hirmuisen pitkä pato — sen vuoksihan kaikki muu jää syrjään."
"Ne voitte kyllä myöhemminkin suorittaa", sanoi Hauke. "Eiväthän toki aidat yhtenä kevännä kumoon lahoa."
Se selitys ei tyydyttänyt moniakaan. "Entä sinun patosi reuna!" sanoi kolmas ottaen uuden puheenaineen. "Sen leveydellähän ei ole mitään määrää! Mistä saadaan siihen tarvittavat ainekset ja milloinka työ valmistuu?"
"Ellei tänä vuonna, niin ainakin seuraavana; se riippuu etupäässä meistä itsestämme", vastasi Hauke.
Joukosta kuului ilkeätä naurua: "Mutta mitä varteta tuota hyödytöntä työtä? Eihän padosta silti tule sen korkeampaa kuin vanhakaan", huusi joku. "Ja se on kuitenkin kestänyt yli kolmekymmentä vuotta."