Tätä päivää seurasi levoton yö. Hauke heittelehti unetonna vuoteellaan. "Mikä sinua vaivaa?" kysyi häneltä Elke, jota huoli piti valveilla. "Jos joku asia painaa mieltäsi, niin puhu toki minulle; niinhän olemme aina tehneet."
"Ei se ole juuri mitään, Elke!" vastasi mies. "Padolla ja suluilla on tehtävänä eräitä korjauksia — tiedäthän että ajattelen niitä asioita aina öisin." Muuta hän ei sanonut, sillä hän tahtoi toimia vapaasti.
— — Kun Hauke seuraavana aamupäivänä taasen ratsasti padolle, oli maailma kokonaan toisenlainen kuin edellisenä päivänä. Nytkin oli tosin pakoveden aika, mutta heleä kevätaurinko heitti säteensä melkein kohtisuoraan tuolle äärettömälle liejukolle. Valkeat lokit liitelivät rauhallisina edestakaisin ja sinitaivaalla, näkymättömän korkealla lauloivat leivot ainaisia liverryksiään. Hauke, joka ei tiennyt miten luonto voi lumota ihmisen viehättäväisyydellään, seisoi padon luoteiskulmalla etsien uutta virranuomaa, joka oli eilen häntä pelästyttänyt, mutta kirkkaassa auringonvalossa hän ei sitä aluksi löytänytkään. Vasta varjostaessaan kädellään silmiään häikäisevää auringonpaistetta vastaan, hän huomasi tuon vauriopaikan. Mutta hänestä tuntui nyt, että eilinen hämärä oli häntä pahasti pettänyt; virranuoma kajasti vain heikosti ja padossa huomattava särkymä oli katsottava pikemmin rottien kuin virran tuhotyöksi. Korjauksia oli täällä tosin tehtävä, mutta huolellisesti kaivamalla ja, niinkuin Ole Peterskin oli sanonut, uusien turpeiden ja muutamien olkikimppujen avulla oli asia autettu.
"Se oli hyvä juttu", puheli hän itsekseen keventyneellä mielellä, "eilen olet ollut omien mielikuvitelmiesi narri!" — Hän kutsui valtuusmiehet kokoon, ja ilman vastarintaa päätettiin ryhtyä korjauksiin — kumma, jota ei vielä koskaan ennen ollut tapahtunut. Patopäällikkö tunsi sairauden jäleltä vielä heikossa ruumiissaan vahvistavaa rauhan tunnetta. Ja jo muutamien viikkojen päästä oli kaikki korjaukset loppuun suoritettu.
Vuosi vieri eteenpäin, mutta mitä kauvemmas aika kului ja mitä rauhallisemmin uudet turpeet alkoivat viheriöidä olkipeitteen läpi, sitä rauhattomammalla mielellä kulki Hauke tuon paikan ohitse. Hän käänsi silmät poispäin, hän ratsasti aivan padon sisäreunitse, ja pari kertaa hän antoi viedä valmiiksi satuloidun hevosen takaisin talliin, jääden kotiinsa. Sitte taas semmoisinakin aikoina, jolloin hänellä ei ollut siellä mitään toimitettavaa, läksi hän äkkiä jalansyten padolle. Ja monesti hän kääntyi takaisin, hänellä ei ollut rohkeutta uudelleen tarkastaa tuota onnettomuutta ennustavaa kohtaa. Olisipa hän vihdoin tahtonut repiä omin käsin kaikki hajalleen, sillä tuo padonkappale oli kuin hänen ruumiilliseen muotoon pukeutunut omantunnon tuskansa. Ja kuitenkaan ei hänen kätensä kyennyt siihen koskemaan, eikä kukaan, ei edes vaimonsa uskaltanut hänelle siitä puhua.
Niin saapui syyskuu. Eräänä yönä oli raivonnut jommoinenkin myrsky, joka lopulta lientyi luoteistuuleksi. Koleassa säässä ratsasti Hauke seuraavan päivän aamuna pakoveden aikana padolle. Ja siellä liejukkoa katsellessaan näki hän äkkiä jälleen uuden virranuoman haahmopiirteet entistä selvempinä ja syvempinä. Nyt ei hän enää voinut olla sitä huomaamatta, vaikka olisi kuinkakin tahtonut tuota näkyä välttää.
Hauken kotiin tultua tarttui Elke hänen, käteensä. "Mikä sinua vaivaa, Hauke?" kysyi hän katsoen miehensä synkkiin kasvoihin. "Eihän se vaan ole mikään uusi onnettomuus? Olemme nykyään niin onnellisia, ja minusta tuntuu että nyt olet sovussa kaikkien kanssa!"
Vaikeata oli hänen tänä hetkenä ruveta häiritsemään Elken luottoisaa mielialaa omilla sekavilla pelontunteillaan.
"Ei, Elke", sanoi hän. "Nyt ei kukaan kanna mustaa mieltä minua kohtaan. Minun vastuunalainen tehtäväni vain on suojella yhdyskuntaamme taivaan myrskyjä vastaan."
Hän irrotti kätensä välttääkseen rakastetun naisen enempiä kysymyksiä. Hän meni talliin ja varastohuoneisiin, ikäänkuin hänen olisi pitänyt tarkastaa kaikkia. Mutta hän ei nähnyt mitään, mitä ympärillään oli; hän koetti ainoastaan rauhottaa omantunnontuskiaan ja päästä siihen vakaumukseen, että ne olivat sairaloisesti liioteltuja.