"Padoista minä puhun!"
"Mitä niistä?"
"Ne eivät kelpaa mihinkään, isä!" vastasi Hauke.
Vanhus nauroi häntä vasten naamaa. "Kaikkea sitä pitää kuulla. Olet kai olevinasi joku lypekkiläinen ihmelapsi!"
Mutta poika ei ollut millänsäkään. "Vedenpuoleinen sivu on liian jyrkkä", sanoi hän. "Kun kerran taasen sattuu samoin, kuin on usein ennenkin sattunut, niin voimme hukkua patojen tällä puolellakin!"
Vanhus otti taskustaan purutupakkaa, kiersi siitä kappaleen ja sovitti sen hampaittensa taakse. "Entä kuinka monta kuormaa olet tänään kärrännyt?" kysyi hän äkäisesti, sillä hän näki selvästi ettei patotyökään ollut voinut estää pojan aivoja työskentelemästä.
"En tiedä, isä", sanoi Hauke. "Saman määrän kuin toisetkin, mahdollisesti jonkun puolisen tusinaa enemmänkin, mutta — padot ovat rakennettavat toisella tavalla!"
"No niin", sanoi vanhus nauraen, "ehkä voit joskus pyrkiä patopäälliköksi. Voithan silloin tehdä ne toisenlaisiksi!"
"Niin teenkin, isä!" vastasi poika.
Vanhus katsoi häneen ja veti pari syvää henkäystä. Sitte hän meni ulos — hän ei tiennyt mitä piti pojalle vastata.