"Lämmin?" kysyi Wienke. "Onko se hyvää?"

"Kyllä, se on hyvää."

Talon isäntä seisoi yhä ikkunan ääressä. "Nyt se ei enää käy laatuun!" sanoi hän. "Kutsu joku palvelustytöistä. Myrsky särkee ikkunamme. Luukut ovat ruuvattavat kiinni!"

Rouvan käskystä juoksi muuan tytöistä ulos. Huoneesta voi nähdä miten tuuli liehutti siellä hänen vaatteitaan. Mutta kun hän oli irrottanut luukun seinästä, riisti myrsky sen hänen kädestään työntäen ikkunaa vasten, niin että pari lasia särkyi ja sirpaleet lensivät huoneeseen. Yksi kynttilä sammui savuten. Hauken täytyi itse mennä ulos auttamaan, ja ainoastaan vaivoin saatiin vähitellen luukut ikkunain eteen. Kun he palatessaan avasivat ulko-oven, ryöpsähti tuulenpuuska sisään, niin että hopeat ja lasit seinäkaapissa kilahtivat toisiaan vastaan. Kattoparrut vapisivat ja vonkuivat, kuin olisi myrsky aikonut repiä katon heidän päältään. Mutta Hauke ei tullutkaan enää huoneeseen. Elke kuuli miten hän kulki porstuan läpi talliin. "Kimo tänne, John! Ja nopeaan!" Tämän käskyn annettuaan, tuli hän huoneeseen hiukset hajallaan, mutta harmaat silmät hehkuen. "Tuuli on kääntynyt!" huusi hän — "luoteeseen näin korkean veden aikana! Emme ole vielä koskaan nähneet sellaista myrskyä!"

Elke kavahti kuolon kalpeaksi. "Täytyykö sinun vielä mennä sinne ulos?"

Hauke tarttui hänen molempiin käsiinsä, puristaen ne kiihkeästi omiinsa: "Minun täytyy, Elke!"

Vaimo kohotti hitaasti tummat silmänsä ja katsoi häneen pari pitkää sekuntia. "Niin, Hauke", sanoi hän, "tiedänhän että sinun täytyy mennä!"

Ulko-oven edessä kuului jalkojen töminää. Elke lankesi Hauken kaulaan, näytti siltä kuin ei hän olisi voinut päästää miestään. Mutta sitä ei kestänyt kauvan. "Se on meidän taistelumme!" sanoi Hauke. "Olette täällä turvassa, tänne saakka ei tulva ole vielä koskaan ulottunut. Rukoile Jumalaa, että Hän olisi kanssani!"

Hauke kääriytyi vaippaansa ja Elke kiersi huolellisesti huivin hänen kaulansa ympäri. Hän olisi puhunut jotain, mutta vapisevat huulensa kieltäytyivät tottelemasta.

Ulkona yhtyivät kimon hirnahdukset myrskyn ulvontaan kuin torventoitotukset. Elke oli seurannut miestään pihalle. Vanha saarni huojui kuin olisi se ollut hajoomaisillaan. "Nouskaa satulaan, herra!" huusi renki. "Kimo on kuin hullu; se vielä riistää ohjakset käsistäni." Hauke syleili vaimoaan: "Auringon noustessa palaan takaisin!"