XXVII. On melkoinen erehdys nimittää kiivautta ja itsepäisyyttä voimaksi. Se, joka saa kouristuskohtauksen, ei ole voimakas, vaikk'ei kuusi miestä kykenisi pitämään häntä alallaan. Se on voimakas mies, joka horjumatta kykenee kantamaan raskaimman taakan. Se täytyy meidän alati muistaa, semminkin levottomina, meluisina päivinämme. Ken ei voi *vaieta*, kunnes tulee puhumisen ja toiminnan aika, ei ole oikea mies.
XXVIII. Eivätkö ajatukset, kaikki todellinen työ, niin, vieläpä korkein hyvekin ole tuskan lapsia? Kuten synkän tuulenpyörteen synnyttämiä. — Todellinen *ponnistus*, — samaten kuin vangin kamppailu vapautensa puolesta — on ajatusta. Kärsimykset kehittävät meitä.
* * * * *
XXIX. Mimmoisissa oloissa täytyykään välistä viisauden taistella hulluuden kanssa ja saada hulluus suostumaan siihen, että sitä suojellaan!
XXX. Suuren miehen elämä ei ole mitään keväistä ilojuhlaa, vaan taistelu, marssi, sota ruhtinaskuntia ja suurvaltoja vastaan. Se ei ole huoletonta huvikävelyä tuoksuvien oranssilehtojen ja viheriöivien kukkaketojen kautta laulavien runotarten ja kukoistavien impien seurassa, vaan se on vakava toivioretki hehkuvien hietaerämaiden, lumen ja jään täyttämien vyöhykkeiden halki. Hän vaeltaa ihmisten parissa; hän rakastaa ihmisiä sanomattomalla, lempeällä sääliväisyydellä, jommoisella he eivät voi häntä rakastaa, mutta hänen sielunsa asustaa yksinäisyydessä, luomakunnan etäisillä perukoilla. Hän levähtää tuokion vihreissä keitaissa palmupuun ja lähteen ääressä, mutta pian täyttyy hänen vaeltaa edelleen kauhujen ja loiston, pääpirujen ja arkkienkelien saattamana. Koko taivas on hänen matkatoverinsa. Kirkkaasti loistavat tähdet lähettävät hänelle viestejä mittaamattomista avaruuksista; vaikenevat haudat vainajineen ijäisyyksistä. Oi maailma, miten aijot turvautua tätä miestä vastaan? Et voi rahoillasi häntä lahjoa ja yhtävähän hillitä häntä hirsipuillasi ja laeillasi. Hän soluu käsistäsi kuten henkiolento. Hänen paikkansa on taivaan tähtien parissa. *Sinulle* voi se olla tärkeätä, sinusta voi se näyttää elämän ja kuoleman kysymykseltä, mutta hänelle on aivan yhdentekevää, suotko sinä hänelle hänen täällä maailmassa eläessään tyyssijan matalimmassa majassa vaiko neljäkymmentä jalkaa korkeammalla, sinun, mielestäsi, niin suunnattoman mainetornisi huipulla. Ne maailman ilot, jotka todella ovat arvokkaita, eivät riipu sinusta eikä korkeista asemistasi. Ravinto, vaatetus ja sielut, joita hän rakastaa, kodikkaan lieden ympärillä, ne ovat hänen. Hän ei yhtään kaipaa palkintojasi. Katso, hän ei myöskään pelkää rangaistuksiasi. Et edes siten, että hänet surmaat, voi hänelle mitään. Oi jospa tässä miehessä, jonka silmistä loimuaa taivaan salama, hänen olemuksensa perustana ei olisikaan Jumalan vanhurskaus, inhimillinen jalomielisyys, totuus ja lempeys — silloin vapisisin maailman puolesta. Mutta hänen voimansa — iloitkaamme sen kuullessamme — on oikeudentunnon, urhoollisuuden ja säälin summa, joka hänessä asuu. Teeskentelijöitä ja räätälin kaunistamia ylhäisiä pettureita vastaan hänen silmänsä iskevät salamoita; mutta ne sulavat kasteiseen sääliin, lempeämpään kuin mitä äiti voi tuntea, sorrettuja ja rääkättyjä nähdessään. Hänen sydämensä, hänen ajatuksensa ovat kaikkien onnettomien pyhäkkö. Maailman edistys on ainiaaksi taattu.
Mutta onko sinulla käsitystäkään siitä, mitä nerokas mies on? Nero on "Jumalan antama innostuksen lahja." Se on kaikkeinkorkeimman Jumalan kieltämätön olemassa olo ihmisessä. Enemmän tahi vähemmän epäselvä toisissa ihmisissä, on se tässä ihmisessä selvä ja kieltämätön. Niin sanoo Milton, jonka kuitenkin täytyy olla jotakuinkin asiasta selvillä; niin vastaavat hänelle kaikkien maailmojen ja kaikkien aikojen äänet. Tahtoisitko seurustella semmoisen ihmisen kanssa? Ole sitten todellakin hänen vertaisensa. Onko sinussa kykyä siihen? Opi tuntemaan itsesi ja todellinen paikkasi elämässä, ja opi myös tuntemaan hänet ja hänen todellinen paikkansa elämässä ja toimi sitten ylevässä sopusoinnussa kaiken tämän kanssa.
XXXI. Nälkä ja alastomuus, vaarat ja solvaukset, vankeus, ristinpuu ja myrkkypikari ovat useimpina aikoina ja useimmissa maissa olleet tavallinen markkinahinta, jonka maailma maksaa viisaudesta, sekä tervehdys, jolla on lausuttu tervetulleiksi ne, jotka ovat tulleet maailmata valaisemaan ja puhdistamaan. Homerus, Sokrates ja kristityt apostolit kuuluvat tosin vanhaan aikaan, mutta marttyyrien historia ei vielä pääty siihen. Roger, Bacon ja Galilei nääntyivät kirkollisissa vankityrmissä, Tassoa kidutettiin houruhoitolan kopissa, Camôes kuoli kerjäläisenä Lissabonin kaduilla. Näin huonosti he kohtelivat, näin he vainosivat profeettoja, ei ainoastaan Judeassa, vaan kaikilla seuduilla, missä vaan on elänyt ihmisiä.
XXXII. Kaikkialla, kaikkina aikoina on tämä ollut jumalallisen luonnollinen kohtalo, sen historia. Mikäpä jumala voisikaan koskaan saada tahtonsa kuuluville yleisessä kirkolliskokouksessa tahi mahtavassa Sanhedrim'issä?[1] Koska on mikään jumala osottautunut jokaiselle "mieluisaksi"? Tavallisesti käykin niin, että ihmiset hirttävät, murhaavat, ristiinnaulitsevat jumaliaan ja polkevat heitä jaloillaan pari vuosisataa, kunnes odottamatta huomaavat, että ne olivatkin jumalia, ja silloin he pitkäkorvaisen elukan tavoin alkavat mölytä ja kiljua.
[1] Juutalaisten korkein tuomioistuin.
Niin sanoo satiiriko ja mitä hän sanoo, on ikävä kyllä surullinen totuus.