XXVIII. Lukijani, vieläpä kristillinen lukijani, miksi itseäsi nimität, onko sinulla käsitystä taivaasta ja helvetistä? Pelkäänpä, ettei sinulla sitä ole. Niin usein kun nämä sanat pyörivätkin kielellämme, on useimmilla meistä kuitenkin niistä hämärä, tarumainen, tahi ainakin puoleksi tarumainen käsitys, joka on kuin haihtuva vertaus, kuin vähäpätöinen kaiku.
Ja yhtäkaikki maksaa kylläkin vaivan kerta kaikkiaan tulla selville siitä, etteivät ne ole vertausta, ei tarua eikä tarumaista, vaan ijankaikkinen, korkein tosiasia! "Nykyaikana ei missään ole palavaa rikkijärveä, helvetissä ei ole sisilialaista eikä muutakaan tulikiveä," sanot sinä? No niin, vaikkei olisikaan palavaa tulikivijärveä! Usko se eli ole uskomatta, miten tahdot; pidä kernaasti uskoasi voittona, joka vie sinut korkeammalle kehitysasteelle, ja avaa sinulle laajemmat näköpiirit. — Kaikki tuo, koko helvetinkäsite, on kadonnut — tahi ei kadonnut — usko siinä suhteessa mitä tahdot. Mutta että jotakin ijankaikkista, jolla on käytöllistä merkitystä, *ijankaikkista* sanan matemaattisesti tarkassa merkityksessä, olisi kadonnut tahi voisi kadota jonkun ihmisen elämästä, sitä ei sinun tule uskoa! Oi veljeni, eikö pelon, toivon, säälin ijankaikkisuus ole jonakin hetkenä kieltämättömänä ja kuvaamattomana sinulle paljastunut? Eikö koskaan sisimmässä sydämessäsi ole kaikunut ääniä rajattomista ijäisyyksistä, yliluonnollisten, ikuisten valtamerien kohinaa? Eikö koskaan? Voi, silloin ei sinussa vallitse vapaamielisyys, vaan eläimellisyys! Ijäisyys on varmempi kuin mikään muu tosiasia. Mutta ainoastaan *ihmiset* voivat sitä tuntea; vain pesiään rakentavat majavat, verkkoja kutovat lukit ja korpin ja ketun petoeläinheimot eivät sitä tunne! —
Englannin kansa käyttää vielä usein puheessaan sanaa: helvetti, mutta ainoastaan vaivoin onnistui minun saada selville, mitä se sillä tarkoittaa. Helvetti merkitsee tavallisesti rajattomasti peljättyä ja kammottua paikkaa, joka herättää ihmisessä kauhistusta ja kammoa, niin että hän koko sielustaan ponnistelee, jottei tarvitsisi joutua sinne. Inhimillisen sivistyksen historiaa tutkiessamme huomaamme, että helvettikäsite aikojen kuluessa on muuttunut, mikäli uskonnolliset ja muut käsitteet ovat kehittyneet, joten eri aikojen ja kansojen mielipiteet suuresti eroavat toisistaan.
Kristityt pelkäävät helvettiä syystä, että vanhurskas tuomari voi tuomita heidät syyllisiksi. Vanhat roomalaiset taasen — luulen minä — pelkäsivät, ei niinpaljon itse Plutoa, josta he eivät suuriakaan välittäneet, vaan kunnottoman, siveydettömän, eli, niinkuin sana heidän kielellään varsinaisesti merkitsi, *epämiehekkään* käytöksen tahi elämän rangaistusta. Mutta mitä, jos asiaa perusteellisesti tarkastamme, mitä nykyajan sielu todella rajattomasti pelkää? Mitä se katselee täydellisellä toivottomuudella? Mitä on nykyajan helvetti? Epäröiden ja hämmästyksellä lausun sen: nykyajan helvetti on — *epäonnistumisen* pelko; pelätään, etteivät yritykset onnistu, ettei ole menestystä rahaa, kunniaa tahi jotakin muuta maailman numeroilla merkittävää arvoa — etupäässä rahaa — kokoonhaaliessa! Eikö tämä olekin varsin merkillinen helvetti?
Niin, se on *varsin* merkillinen. Jollei meillä ole "menestystä," mitä hyötyä on meistä silloin? Olisi parempi, ettemme lainkaan olisi syntyneet.
Moinen helvetti on tietenkin kotoisin mammonanpalveluksen evankeliumista, jolla myös on vastaava taivaansa. Sillä nykyajan lukemattomien haavekuvien joukossa on todellakin yksi ainoa todellisuus; on *yksi* tosiasia, jonka otamme vakavalta kannalta — ainakin tarkoitamme sillä täyttä totta — rahanansio. Ja Jumala olkoon kiitetty, että meillä edes on mammonanpalvelus, edes joku asia, jonka otamme vakavalta kannalta! Jouten olo, toimettomuus on pahinta mitä on olemassa, työttömyys yksin on toivotonta — ryhdy todenteolla työhön jollakin alalla, niin opit vähitellen tekemään melkein mitä tahansa. Työssä piilee loppumaton toivo, vaikkapa työskennelläänkin vain rahanansion vuoksi.
Todella, täytyy myöntää, että mammona-evankeliumimme kautta nykyään olemme tulleet omituisiin johtopäätöksiin. Me sanomme elävämme yhteiskunnassa ja yhtäkaikki noudatamme käytännössä mitä täydellisintä eristämis- ja eroittamisjärjestelmää. Elämämme ei ole molemminpuolista avustamista, vaan pikemmin naamioittu sotatila, "rehellisen kilpailun," "vapaan kilpailun" j. n. e. nimeen verhottu, jatkuva, molemmanpuolinen vihamielisyys. Olemme peräti unhoittaneet, että inhimilliset olennot voivat olla *muissakin* suhteissa toisiinsa kuin "ostajan ja myyjän;" näytämme luulevan, että "puhtaalla rahalla maksu" selvittää ja vapauttaa kaikista muista velvollisuuksista ja sitoumuksista.
"Nälkää näkevät työmieheni?" vastaa rikas tehtaanomistaja. "Olenhan rehellisesti maksanut heidän työnsä; olen suorittanut heille viimeiseen penniin palkan, josta keskenämme olemme sopineet. Mitä on minulla enempää tekemistä heidän kanssaan?" Niin, mammonanpalvelus on surkea evankeliumi. Kun Kain itsekkäistä syistä oli surmannut veljensä ja häneltä kysyttiin: "Missä on veljesi?" vastasi myöskin hän: "Olenko minä veljeni vartija? Enkö ole veljelleni maksanut palkkaa, jonka hän ansaitsi?"
Oi sinua, loistossa ja ylellisyydessä elävä kaupparuhtinas, sinä kuuluisa, nautintoja etsivä ylimys, eikö olekaan muuta menettelyä veljensä surmaamiseksi kuin Kainin raakalaisnuija? "Hyvä ihminen lupaa jo paljon paljaastaan ulkonäöllään ollessaan matkakumppaninamme vaelluksella tämän elämän läpi." Voi häntä, jos hän unhoittaa lupauksensa, koettaa uskotella, ettei ole semmoisia antanutkaan. Kaikki "lupaukset" ja siveelliset velvollisuudet, joita ei tuomioistuimen edessä voida todistaa, ovat tyhjiä, tehottomia, siveellisesti tylsistyneen ihmisen mielestä, joka on paatunut eläimellisen aistillisuutensa palveluksessa; hänen mielestään helvetti ja "rahanpuute" ovat samoja käsitteitä. Hänet voidaan pakoittaa maksamaan rahoja — mutta ei mitään muuta.
En koko menneisyyden historiassa ole kuullut Jumalan taivaan alla olevasta yhteiskunnasta, joka turvautuisi moiseen siveysoppiin, enkä luule että semmoista tulevaisuudessakaan tulee olemaan. Maailman avaruus ei ole luotu semmoisten periaatteiden mukaan, se on luotu peräti toisin. Ihminen tahi kansa, joka semmoista uskoo, vaeltaa pahaa aavistamatta askel askeleelta eteenpäin — me tiedämme kyllä minne. Luulen, että viimeisen kahden vuosisadan kuluessa on jumalaakieltävä hallituksemme melkein tyystin kuluttanut loppuun kiinteän maaperän, joka meillä kerran oli, ja vapisten ja onnettomina seisomme nyt, — mutta toivokaamme, että olemme valmiit peräytymään — pohjattoman kuilun partaalla.