XXXVIII. Tiedän, että olisin varsin itserakas toivoessani, että millään saarnoillani saisin mammonanpalveluksen kumotuksi tahi että ihmiset vähemmän rakastaisivat kultakolikoitaan tahi enemmän sieluraukkojaan — saarnasin miten hartaasti tahansa! Mutta on olemassa *muuan* saarnaaja, joka saarnaa vakuuttavasti, ja vähitellen on saava kaikki kääntymään. Hänen nimensä on kohtalo, jumalallinen kaitselmus ja hänen saarnansa on tapausten ehkäisemätön kulku. — Tosin ottaa kokemus peloittavan suuret oppirahat, mutta se onkin kaikkia opettajia etevämpi.
* * * * *
XXXVIII. Ihmiselle, joka tekee työtä, joka koettaa, joskin ra'alla tavalla, saavuttaa menestystä työlleen, tulee meidän rohkaisten ja auttaen huutaa: "Tervetuloa! Sinä olet meidän miehiämme, sinusta me pidämme huolta!" Mutta tyhjäntoimittajalle, joka tuhlaa aikansa — teki hän sen miten "hupaisella" tavalla tahansa ja oli hänellä miten paljoa todistuksia hyvänsä — emme lausu ystävällistä tervehdystä, vaan sanomme: "Me emme sinua kaipaa; olisit pysynyt siellä, missä olit; sinusta ei meillä ole hyötyä. Todistuksesiko? Niin, ne ovat vanhoja; niiden ulkonäkö herättää kunnioitusta, ne ovat kellastuneita, tomuisia. Kyllä mekin kunnioitamme vanhuutta, vanhoja tapoja ja laitoksia. Vanhat todistuksesi, — niin, jos vertaamme niitä graniittikallioon, Jumalan maailman peruskiveen, ovat vallan uusia. On paras, että panet todistuksesi talteen ja rauhassa menet kotiisi. Tahtoisimme täydestä sydämestä sinut pelastaa, mutta semmoinen kuin nyt olet, tomuisine todistuksinesi, kevytmielisine huvituksinesi, ken voi sinut pelastaa kohtalon tuomiosta? Seuraa neuvoamme; katso, eikö sinullekin löydy työtä Jumalan ihanassa maailmassa, etkö sinäkin voi löytää sopivaa työalaa, velvollisuuksia. Etsi, ponnistele todenteolla ja innokkaasti, sillä vastauksesta riippuu *olemassa olosi tahi häviösi*! Paina mieleesi tuo ikivanha totuus, joka nykyään, enemmän kuin koskaan, koskee kaikkia meitä: Sille, joka ei *tee työtä*, ei täällä maailmassa ole tilaa."
XXXIX. Mammonanpalvelus on anastanut ainakin osan tehtävästä, jonka luonto on antanut ihmisille, ja se pyrkii anastamaan yhä enemmän valtansa lisäämiseksi. — Mutta on olemassa ala: laiskuus, jonka kanssa luonto ei tahdo olla tekemisissä. Rahan "teko" on todellisuudessa *työtä*, sillä työllähän rahaa ansaitaan.
* * * * *
XL. Sudet, kuten tiedämme, kolmesta syystä kulkevat laumoittain. Ensiksi ne rakastavat seuraa ja vaeltavat mielellään suurissa parvissa; toiseksi ovat ne pelkureita — yksinäinen susi ei rohkene ahdistaa ketään; kolmanneksi ovat useimmat sudet niin heikkonäköisiä, etteivät ne yksin löydä tietään. Sudet ovat todella niin heikkonäköisiä, etteivät ne huomaa mitään eroa taivaallisen valon ja kirkkaan tinatuopin välillä: molemmat huikaisevat niiden silmät sietämättömän kirkkaalla valollaan.
Miten hämmästyttävästi susien kaltaisia ovatkaan ihmisrotuun kuuluvat olennot! Ihmisetkin rakastavat seuraa ja elävät kernaasti laumoittain; toiseksi pelkäävät hekin yksinäisyyttä eivätkä tahdo elää yksinään; kolmanneksi ja ennen kaikkea ovat he melkein sokeuteen saakka heikkonäköisiä.
XLI. Mutta onko ihmisten joukossa niin vähän ajattelijoita? Niin, rakas lukijani, perin harvat ihmiset ajattelevat, ja sepä juuri onkin onnettomuus! Tuskin yhdellä tuhannesta on tyydyttävä ajatuskyky; tehottomaan haaveiluun ja jälittelyyn sekä käyttämään kauniita sanoja, siihen he kyllä pystyvät! Ihmiset kyllä katselevat ympärilleen, mutta harvat heistä todella *näkevät* silmillään. Tällä tavoin on maailmastamme koitunut sekasortoinen, peloittava polkumylly ja jokaisen ihmisen elämäntyö on niin toivottomasti sotkeutunut naapurin velvollisuuksiin, että molemmat joutuvat häiriöön. Ja sokeuden, petollisuuden ja eripuraisuuden henki, jota syystä kyllä sanotaan perkeleeksi, on yhä vielä toiminnassa joukossamme ja toivoo (jollei olisi vastustuspuoluetta, joka Jumalan avulla sen on masentava) pääsevänsä täydelliseen yliherruuteen täällä.
XLII. Miten vähän ihminen tuntee itseään! Aesopin taruissa kerrotaan miten kärpänen istui vaununpyörän kehällä ja huusi: Kas, mimmoisia tomupilviä minä saan syntymään! Purppuraan puetut hallitsijat kruunuineen ja valtikoineen ovat usein kamaripalvelijansa komennettavissa, ja vaimojensa ja lastensa oikuista riippuvia; perustuslaillisissa valtioissa taasen riippuu hallitsijan tahto sanomalehdentoimittajien "johtavista" kirjoituksista. Elä siis sano: minä olen sitä tahi tätä, minä teen sitä tahi tätä. Sillä sitä sinä et tiedä; tapaukset ohjaavat sinua, etkä sinä tapauksia.
XLIII. Lukemattomat ovat silmänkääntäjätemput, joita *tottumus* meille tekee ja joilla se sokaisee silmämme; ihmeteltävin näistä on kenties se, että se saa meidät vakuutetuiksi siitä, että ihmeellinen tavan takaa toistuessaan lakkaa olemasta ihmeellistä. Totta kyllä — täten me voimme elää, sillä ihmisen täytyy sekä työskennellä että ihmetellä ja tässä tapauksessa on tottumus lempeä kasvatusäiti, joka ohjaa holhokkejaan oikealle tielle, mitä heidän tulee kulkea. Mutta se on myös hellä, ylen hellä kasvatusäiti — eli oikeammin sanoen, me olemme houkkioita, jos ja kun me mietiskelynkään avulla emme vapaudu harhaluuloistamme. Tuleeko minun suurimmalla välinpitämättömyydellä katsella *ihmettä*, vain siitä syystä että olen nähnyt sen toistuvan kaksi, kaksisataa tahi kaksimiljoonaa kertaa? Ei ole olemassa mitään, yhtävähän luonnossa kuin taiteessakaan, mikä oikeuttaisi moisen menettelyn, edellyttäen etten ole vain työkone, jolle ajatuskyvyn ihana Jumalanlahja ei ole arvokkaampi kuin höyrykoneelle höyry — keino, välikappale, jonka avulla kudotaan pumpulia ja ansaitaan rahaa ja rahan arvoisia tuotteita.