»Tunti ja kolme neljännestä, kun ratsastan St. Launce’iin.
Puoli tuntia, kun vaihdan vaatteita 'Kotkassa'.
Kaksi tuntia, kun odotan junaa päästäkseni Plymouthiin.
Puoli tuntia säästettävä kello kahteentoista.
Koko aika Endelstowista lähdöstäni kello kahteentoista viisi tuntia.
Minun on siis lähdettävä kello seitsemän.»
<tb>
Palvelijat eivät osoittaneet minkäänlaista hämmästystä hänen lähtiessään varhain ratsastamaan. Siinä yksitoikkoisessa elämässä, jota ihmiset viettävät syrjäisissä seuduissa, on eräs poikkeus, joka saattaa varjoon suurissa väestökeskuksissa asuvien kokemukset — nimittäin matkustaminen. Jokainen matkustus on siellä enemmän tai vähemmän seikkailun luontoinen; valitaan mitä merkillisimpiä lähtöhetkiä mitä tavallisimmille matkoille suoriuduttaessa. Miss Elfriden piti lähteä varhain — siinä kaikki.
Elfride toi ratsastusretkiltänsä aina kotiin jotakin — jotakin löytämäänsä tai jotakin ostamaansa. Kaupungissa tai kauppalassa käydessään hän sälytti mukaansa kirjoja. Kukkuloilta, metsistä ja merenrannikolta hän toi ihmeellisiä sammalia, merkillisiä oksia, taskuliinan täynnä märkiä näkinkenkiä tai meriruohoja.
Erään kerran, tokaisen sään vallitessa, kun Pansy kantoi häntä pitkin Castle Boterelin tietä, eräänä markkinapäivänä, hänellä oli paketti edessään ja paketti kainalossaan, ja sattui niin onnettomasti, että paketit luiskahtivat alas. Hänen toisella puolellansa suuteli mutaa kolme romaaninidosta, toisella puolella taas lukuisat värilliset lankavyyhdit imivät sitä itseensä. Epämiellyttävät eukot hymyilivät ikkunoissa onnettomuudelle, miehetkin pysähtyivät katselemaan, ja eräs poika, joka valvoi makeiskojua sen omistajan mentyä saamaan ryypyn janoonsa, nauroi ääneen. Siniset silmät tummenivat safiireiksi, ja posket sävähtivät kiukusta punaisiksi.