»Mutta me emme voi nyt palata», virkkoi Stephen anelevalla äänellä.
»Minun täytyy! Minä tahdon!»
»Miten? Milloin tahdot lähteä?»
»Nyt. Voimmeko lähteä heti?»
Nuorukainen silmäili toivottomana asemasiltaa.
»Jos sinun täytyy lähteä, ja jos pidät vääränä jäädä, rakkaani», virkkoi hän alakuloisesti, »niin sinun tulee lähteä. Sinun tulee tehdä, mitä ikänä parhaaksi näet, Elfride. Mutta onko tosiaankin parempi, että lähdet tänään, etkä viivy huomiseen, jolloin voisit lähteä minun vaimonani?»
»On — on kyllä — kunhan vain pääsen lähtemään. Minun täytyy, minun täytyy!» huusi hän.
»Meidän olisi pitänyt tehdä joko niin tai näin», vastasi Stephen synkästi. »Joko olla ollenkaan tänne tulematta, tai palata vasta sitten, kun olemme vihityt. Minä en sano sitä mielelläni, Elfride, en tosiaankaan, mutta sittenkin minun täytyy sinulle huomauttaa, että kun lähdemme näin takaisin, niin sinun hyvä nimesi voi joutua vaaraan, kun ihmiset asian kuulevat.»
»He eivät saa siitä tietoa, ja minun täytyy lähteä.»
»Elfride kulta! On minun syyni, että olen tuonut sinut tänne.»