»Niin; minä lähden Bombayhin. Minä kirjoitan tässä pari riviä, jos sallit.»
»Nuku, ennenkuin asian päätät — se on paras menetelmä — ja kirjoita huomenna. Astu nyt tuonne ikkunaan, istu ja katsele näkymääni. Minä aion mennä ulos aterioimaan tänä iltana ja pukeudun tässä matkalaukustani käsin. Minä tuon, mitä tarvitsen mukanani tänne, jottei ole tarvis vaivautua takaisin asuntooni Richmondiin ja sieltä takaisin.»
Knight astui keskelle huonetta ja avasi matkalaukkunsa, Stephen lähti ikkunan luo. Auringon valojuova oli kiivennyt ylemmäksi, väistynyt ja hävinnyt; zoofyytit nukkuivat; huoneessa vallitsi hämäryys. Mutta sitten ikkuna jälleen välkähti valoisaksi.
»Kas niin!» virkahti Knight. »Missä on Englannissa muualla senvertaista nähtävänä? Minä istun siinä katsellen joka ilta ennenkuin lähden kotiin. Avaa hiljaa ikkuna.»
Ikkunasta avautui näköala pitkin vilkasliikkeistä pientä katua. Siinä hyöri edestakaisin väkeä parvittain — enimmäkseen naisia. Teurastajien myymäläin kaasulyhdyt valaisivat lihakappaleita värjäten ne oranssin ja sinooberin värisiksi Turnerin myöhempien maalausten rajuun sävyyn, ja lukemattomien äänten eriasteinen sorina kaikui tuossa ihmisryteikössä niinkuin puron solina luonnollisessa metsässä.
Kului lähes kymmenen minuuttia. Sitten tuli Knightkin ikkunaan.
»Niin, nyt minä kutsun ajurin ja häviän katua pitkin Berkeley Square’lle päin», virkkoi hän napittaen liiviänsä ja heittäen aamupukunsa nurkkaan. Stephen nousi lähteäkseen.
»Millainen määrä kirjallisuutta!» huomautti nuori mies vielä kerran silmäten ympäri huonetta, ikäänkuin alinomainen siinä oleskeleminen olisi hänen elämänsä suurin nautinto, mutta samalla tuntien viipyneensä jo kauemmin kuin oikeastaan olisi ollut sallittua. Hänen katseensa pysähtyi erääseen nojatuoliin, joka oli täynnä sanomalehtiä, aikakauskirjoja ja helakoita uusia nidoksia.
»Niin», virkkoi Knight hänkin niitä silmäten ja väsyneesti huoaten, »jotakin täytynee tehdä muutamille niistä. Kuulehan, Stephen, sinun ei tarvitse vielä muutamaan minuuttiin rientää pois, jos haluat jäädä; minä en ole vielä ihan valmis lähtemään. Luo silmäys noihin nidoksiin sill'aikaa kuin minä puen päällysnutun ylleni. Minä kävelen sitten kerallasi vähän matkaa.»
Stephen istuutui nojatuolin ääreen ja alkoi kaivella kirjarykelmää. Muiden muassa sattui hänen käteensä pieni nidos, jonka nimenä oli Kellyonin linna. Tekijän nimeksi oli merkitty Ernest Field.