XVIII
Endelstowin kirkon vanha torni oli ehtinyt olemassaolonsa viimeisiin viikkoihin. Sen sijaan oli määrä rakentaa uusi arkkitehti Hewbyn, Stephenin lähettäjän, piirustusten mukaan. Kirkkomaalle oli tuotu lankkuja ja parruja, kellot oli otettu alas, yöpöllöt olivat hylänneet tuon esi-isiensä kodon, ja kuusi valkoiseen parkkumiin puettua ikonoklastia, joille luhistuva rakennus oli jonkinlainen Mumbo Jumbo, oli sijoittunut kylään kohta aloittaakseen kivien paikoiltaan siirtämisen.
Tämä oli Knightin saapumisen jälkeinen päivä. Nauttiakseen merelle päin avautuvasta näköalasta viimeisen kerran mrs Swancourt, Knight ja Elfride nousivat torniin. Mr Swancourt asteli edellä äänekkäästi puhkuen, ja hänen puolisonsa yritti tulla perässä äänettömänä, mutta yhtä ankaraa vaivaa nähden. He olivat tuskin ehtineet tornin huippuun, kun suuri, synkeä pilvenlonka, jossa ilmeisesti piili sadetta, ukkosta ja salamoita, näkyi lähestyvän pohjoisesta.
Varovaiset vanhemmat henkilöt ehdottivat välitöntä palaamista ja ryhtyivät omalta osaltansa sitä toteuttamaan.
»Hyvänen aika», huudahti mrs Swancourt, »kunpa emme olisi tänne nousseet!»
»Me astelemme alas hitaammin kuin te nuoret», sanoi kirkkoherra olkansa yli, »joten teillä ei ole syytä lähteä, ennenkuin me olemme lähellä maankamaraa; muuten törmäätte meihin ja taitatte niskanne tornin pimeydessä.»
Elfride ja Knight siis odottivat, kunnes tie olisi selvä. Knight ei ollut sinä aamuna puheliaalla tuulella. Elfride oli sangen juro hänen osoittamansa huomaavaisuuden puutteen vuoksi, jonka puolestaan arveli johtuvan siitä, ettei Knight katsonut hänen olevan sen arvoisen, että kannatti hänelle mitään sanoa. Knightin seisoessa katsellen pilven nousua hän lähti toiselle puolelle ja muisti erään huiman teon, jonka oli edellisenä vuonna suorittanut. Hän oli kävellyt tornin kaidetta, jossa ei ollut huippua eikä sakaraa ja joka suunnilleen kyynärän levyisenä muodosti tasaisen askelten alan kaikilla neljällä taholla. Vähääkään ajattelematta, mitä teki, hän astui kaiteelle kuten ennenkin ja alkoi kävellä sitä pitkin.
»Me olemme alhaalla, Henry serkku», huusi mrs Swancourt tornin juurelta. »Tulkaa jäljessämme, milloin haluatte.»
Knight kääntyi ja näki Elfriden aloittavan ylhäisen kulkunsa. Neidon ajattelemattomuus kohotti hänen kasvoihinsa levottomuuden ja harmin punan.
»Minä pidin teitä tosiaankin ymmärtäväisempänä», sanoi hän.