Erään parhaimmillekin pelaajille toisinaan sattuvan erehdyksen vuoksi Knight sijoitti torninsa erään Elfriden sotamiehen syliin. Se oli Elfriden ensimmäinen etu. Hän näytti riemuitsevan — jopa armottomastikin.
»Pyhän Yrjön nimessä, mitä ajattelukaan!» virkkoi Knight rauhallisesti, mutta ei sitten välittänyt sen enempää koko onnettomuudesta.
»Me kai noudatamme klubisääntöjä, eikö totta, mr Knight?» sanoi Elfride suositellen.
»Epäilemättä», vastasi mr Knight, vaikka hänen mieleensä samassa johtuikin, että hän oli sallinut Elfriden pari-kolme kertaa siirtää takaisin hänen hartaasti vakuutettuaan, että sellainen siirto oli ilmeinen erehdys.
Elfride tarttui kohta onnettomaan torniin, ja peli jatkui hänen ollessaan pikemmin voiton puolella. Sitten Knight voitti korvauksen, pääsi entiseen asemaansa ja ahdisteli häntä ankarasti. Elfride hämmentyi ja sijoitti kuningattarensa Knightin jäljellejääneen tornin riviin.
»Kas — kuinka typerää! Minä vakuutan, etten nähnyt teidän tornianne. Täytyisihän olla ihan mieletön sijoittaakseen kuningattarensa siihen tieten tahtoen!»
Hän puhui hermostuneesti, puolittain odottaen, että hänen vastustajansa antaisi hänelle siirron takaisin.
»Epäilemättä», virkkoi Knight lempeästi ja ojensi kätensä kohti kuninkaallista uhriansa.
»Niin ollen ei ole kovin mieluisaa käyttää sitä hyväkseen», sanoi
Elfride hieman ärtyisästi.
»Ellen erehdy, sanoitte seurattavan klubisääntöjä?» vastasi Knight ystävällisesti ja otti armotta kuningattaren valtoihinsa.