Elfriden teki mieli alkaa jurotella, mutta hän häpesi sitä. Kyynelet olivat tulvahtaa hänen silmiinsä. Hän oli yrittänyt kovin, ajatellut ja yhä ajatellut, kunnes hänen aivonsa olivat yhtenä ainoana pyörteenä, ja hänestä tuntui armottomalta joutua sellaisen kohtelun alaiseksi.
»Minun mielestäni on —» aloitti hän.
»Mitä?»
— »epäystävällistä käyttää hyväkseen minun tekemääni ilmeistä erehdystä.»
»Minä menetin tornini samanlaisen pelkän erehdyksen nojalla», sanoi vihollinen leppymättömällä äänellä, katsettaan kohottamatta.
»Niin, mutta —» Mutta koska hänen logiikkansa oli ehdottomasti kestämätön, hän tyytyi pelkkään vastalauseeseen. »Minä en voi sietää sitä kylmäkiskoista tapaa, jota viljelevät klubit ja ammattipelaajat, esimerkiksi Staunton ja Morphy. Ikäänkuin se itse asiassa mitään merkitsisi, oletteko irroittanut sormenne siirrettävästänne vai ettekö!»
Knight hymyili yhtä armottomasti kuin ennenkin, ja he pelasivat vaieten edelleen.
»Sakki!» sanoi Knight.
»Uusi peli», virkkoi Elfride päättävästi ja näyttäen hyvin lämpimältä.
»Erittäin mielelläni», vastasi Knight.