»Tumma.»
»Minä tarkoitan naisten hiuksia», sanoi Elfride silmäänsä rävähdyttämättä ja toivoen tulleensa väärinymmärretyksi.
»Samoin minä», vastasi Knight.
Kukaan mies ei voinut olla huomaamatta Elfriden hiuksia. Jos on kysymys naisista, joiden hiukset ovat sileästi kammatut, niin niiden väri voi jäädä havaitsematta miehiltä, jotka eivät erikoisesti taivu silmillään huomioimaan. Elfriden hiukset sitävastoin olivat aina välttämättä nähtävissä, ja jokaisen silmiin pisti niiden ylen vaalea ruskeus. Hän tiesi heti, että Knight, joka oli täysin siitä tietoinen, arvosteli asiaa kerrassaan hänestä riippumatta.
Elfride oli kovin harmistunut. Häneen vaikutti voimakkaasti Knightin mielipiteiden rehellisyys, ja pahinta oli, että mitä enemmän ne suuntautuivat häntä vastaan, sitä enemmän hän niitä kunnioitti. Ja nyt Elfride, häikäilemättömän pelaajan tavien, uskalsi viimeisen ja kalleimman aarteensa: silmänsä. Hänellä oli enää vain ne.
»Minkä värisistä silmistä te pidätte eniten, mr Knight?» virkkoi hän vitkaan.
»Tuleeko minun sanoa totuus, vaiko kohteliaisuus?»
»Tietysti totuus; minä en huoli kenenkään kohteliaisuuksista!»
Sittenkin Elfride tiesi asian olevan toisin: että tuon miehen lausuma kohteliaisuus tai tunnustuksen sana olisi ollut hänelle kuin lähde janoiselle beduiinille.
»Minä pidän eniten pähkinänruskeista», vastasi Knight tyynesti.