Knight oli geologi; ja niin voimakkaasti vallitsee tottumus satunnaisia tilaisuuksia ohjaillen ihmisten ajatuksia, että hänen ajatuksellansa oli aikaa tuossa kauhistuttavassa tilanteessa yhdellä silmäyksellä havaita ne erilaiset näkymöt, jotka sijaitsivat tuon olennon aikakauden ja nykyisen välillä.
Aika sulkeutui hänen edessään kuin viuhka. Hän näki itsensä vuosien toisessa päässä, näkemässä alkua ja kaikkia välilläolevia vuosisatoja samalla kertaa. Hurjat, eläintennahkoihin puetut miehet, jotka puolustusta ja hyökkäystä varten pitelivät valtavia nuijia ja kärjellisiä keihäitä, kohosivat kalliosta kuin haamut tuomitun Macbethin eteen. He elelivät kallioluolissa, metsissä ja maakuopissa — kenties läheisten kallioiden onkaloissa. Heidän takanansa oli varhaisempi joukko. Siellä ei näkynyt yhtäkään ihmistä. Valtavia norsumaisia hahmoja — mastodontti, virtahepo, tapiiri, suunnattoman suuria antilooppeja, megatherium ja myledon — kaikki vieretysten. Vieläkin taampana oli lintuja valtavine nokkineen ja hevosenkokoisia sikaeläimiä. Vielä varjomaisemmat olivat synkät krokodiilimaiset ääriviivat — alligaattorit ja muut kömpelöt hahmot, joiden päätekohtana oli jättiläislisko, iguanodon. Niiden takana näkyi lohikäärmeiden hahmoja ja lentäviä matelijoita, joiden joukot pimittivät taivaan; vieläkin kauempana oli alemmalla kehitysasteella olevia kalaolentoja, ja niin edespäin, kunnes hänen edessään olevan kivettyneen elinkauden näyt olivat ilmeistä nykyisyyttä. Nuo kuvat kulkivat Knightin sisäisen katseen ohi kymmentä minuuttia lyhyemmässä ajassa, ja hän tarkasteli jälleen todellista nykyisyyttä. Oliko hän kuoleva? Se ajatus, että Elfride jäisi maailmaan vaille hänen hellyyttänsä, sattui hänen sydämeensä kuin isku. Hän oli toivonut pelastuvansa, mutta mitä voikaan tyttö tehdä? Knight ei uskaltanut liikahtaa tuumaakaan. Ojensiko kuolema tosiaankin kättänsä? Aikaisempi tunto, jonka mukaan oli epätodennäköistä, että hän nyt kuolisi, oli käynyt heikommaksi.
Knight piti kuitenkin yhä kiinni kalliosta.
Mietteliäille ja karaistuneille länsirannikon asukkaille, jotka viettävät suurimman osan päiviänsä ja öitänsä ulkosalla, Luonto ilmenee mielialoiltansa vaihtelevana aivan toisenlaisessa mielessä kuin runoniekoille: se näyttää suosivan eräitä tekoja eräinä määrättyinä aikoina, minkään lain voimatta tehdä niiden ilmenemistä tajuttavaksi. Sitä pidetään henkilönä, jonka mielenlaatu on eriskummallinen, olentona, joka ei sirottele ystävällisyyksiänsä ja julmuuksiansa vuorotellen, puolueettomasti ja järjestyksessä, vaan sydämetöntä ankaruutta ja valtavaa jalomielisyyttä epämääräisten oikkujensa mukaan. Ihminen on aina joko tuhlailijan suosikki tai saiturin elätti. Epäystävällisinä tuokioina Luonnon kepposissa ilmenee jonkinlaista kissamaista pilaa, jonka aiheuttaa uhrin nielaisemisen esimaku.
Sellainen ajattelutapa oli ollut Knightin mielestä järjetön, mutta nyt hän alkoi sitä omaksua. Aluksi hänet oli isketty kiinni kallioon. Nyt seurasi uusia kidutuksia. Sade yltyi ja ahdisti häntä tavattoman kiinteästi, ja Knight johtui otaksumaan syynä olevan sen seikan, että hän jo oli sellaisessa ylen kurjassa asemassa. Sateen näyttämölle ilmestyttyä voi asioiden järjestyksessä havaita täydellisen muutoksen. Sade ei pudonnut alaspäin, vaan nousi ylös. Voimakas nouseva ilmavirta ajoi sadepisarat mukanansa jyrkännettä ylös, ja niiden vauhti oli niin ankara, että ne pistivät hänen ihoonsa kuin kylmät neulat. Jokainen pisara vaikutti kuin nuoli; nuolet tuntuivat kohottavan häntä kärjissään. Putoava sade ei voinut milloinkaan vaikuttaa niin kiduttavasi! Lyhyessä ajassa hän oli läpimärkä, kahta kohtaa lukuunottamatta: olkapäitä ja hatunpohjaa.
Vaikka tuuli ei muuten ollutkaan voimakas, se puhalsi täällä vinhasti. Se tempoi hänen nuttuansa ja kohotti sen liepeitä. Me olemme enimmäkseen tottuneet pitämään kaikkea epäorgaanista vastustusta älyttömän, tutkimattoman sattuman työnä, joka uuvuttaa pikemmin kärsivällisyyttämme kuin voimaamme. Mutta ainakaan tällä kertaa vihamielisyys ei paneutunut tuohon hitaaseen ja inhottavaan muotoon. Se oli kosmillinen tekijä, toimelias, kurittava, voittoa himoitseva; määräperäinen eikä vain mieletön ihmisen tielle esteeksi asettuva.
Knight oli arvioinut käsivarttensa voiman todellista suuremmaksi. Se alkoi jo uupua. »Hän ei palaa milloinkaan, hän on ollut poissa jo kymmenen minuuttia», virkkoi Knight itsekseen.
Tuo erehdys johtui hänen kokemuksensa tavattomasta kiinteydestä; itse asiassa Elfride oli ollut poissa vain kolme minuuttia.
»Kun kuluu vielä sama verta, niin minä olen hukassa», mietti Knight.
Sitten ilmeni eräs toinen seikka, joka sekin osoitti, kuinka mahdotonta on suorittaa vertailuja sellaisessa tilanteessa.