»Oli. Minä muistan miehen varsin hyvin. Pisin mies, mitä olen koskaan nähnyt.»

»Oli hänellä mittaa kotitarpeiksi. Poikaiän jälkeen hän ei milloinkaan nukkunut sängyssä — ei löytänyt mistään riittävän pitkää. Asuessaan tuossa pienessä mökissä lammen rannalla hän tapasi joka ilta jättää huoneensa oven auki, kun makuulle meni, ja oikaista jalkansa eteiseen.»

»Kuollut on hänkin jo ja kuopattu, ja samoin käy meidän kaikkien», huomautti Worm täyttääkseen vaitiolon, joka seurasi Robert Lickpanin esitystä.

Sian punnitseminen ja paloitteleminen tapahtui, ja samalla keskusteltiin vilkkaasti Stephenin matkoista. Sitten päivän teurastuksen ensimmäiset antimet, sipulin kerällä käristettyinä, siirtyivät paistinpannusta pöydälle — höyryäviä ja sihiseviä kappaleita, jotka vaivatta löysivät tiensä läsnäolijoiden suihin.

On myönnettävä, että talon herraspoika näytti sangen huonosti soveltuvan näiden toimitusten yhteyteen. Hänen mielensä sitäpaitsi ei ollut kyllin filosofinen tehdäkseen hänelle mahdolliseksi kaikessa rauhassa seurustella noiden henkilöiden, isänsä ystävien kanssa. Hän ei ollut milloinkaan elänyt pitkiä aikoja kotosalla — tuskin ollenkaan lapsuutensa jälkeen. William Wormin läsnäolo oli asian hankalin seikka, sillä vaikka Worm olikin lähtenyt pois mr Swancourtin luota, tutunomainen seurustelu entisen palkollisen kanssa muistutti Stepheniä liian voimallisesti siitä luokittelusta, jonka kirkkoherra aikoinaan oli hänen, Stephenin, kaatamista silmälläpitäen suorittanut. Mrs Smith oli tietoinen järjestelynsä puutteellisuudesta, joka oli asiaintilan aiheuttanut. Hän puhui siitä Stephenille kahden kesken.

»Minä en välittäisi sellaisista vieraista, Stephen, mutta mitäs tehdä? Ja isäsi on siinä määrin jalostumaton, että hän pitää niiden kanssa seuraa enemmän kuin tarpeellista olisi.»

»Älkää olko millännekään, äiti», sanoi Stephen, »minä tyydyn siihen nyt.»

»Kun eroamme lordin palveluksesta ja lähdemme sisämaahan — piankin, toivon ma, — niin asia muuttuu. Me tulemme uusien ihmisten joukkoon ja väljempään asumukseen ja pidämme itseämme vähän loitommalla.»

»Onko miss Swancourt kotona, tiedättekö?» kysyi Stedhen.

»On, isäsi on nähnyt hänet tänä aamuna.»