»Tapaatteko hänet useinkin?»
»Tuskin milloinkaan. Mr Glim, apulainen, käy toisinaan talossa, mutta Swancourtit eivät tule kylään enää kuin läpiajaessaan. He aterioivat lordin luona useammin kuin ennen. Niin, tässä on eräs paperilappu, jonka joku poika toi tänne aamulla sinua varten.»
Stephen tarttui kiihkeästi paperiin ja avasi sen, hänen äitinsä tarkastellessa häntä. Stephen luki, mitä Elfride oli kirjoittanut ja lähettänyt, ennenkuin lähti rantakalliolle sinä ehtoopäivänä:
»Minä suostun. Olen kirkon luona yhdeksän aikaan tänä iltana. — E.S.»
»Minä en tiedä, Stephen», sanoi hänen äitinsä painokkaasti, »ajatteletko vielä miss Elfrideä, mutta jos minä olisin sijassasi, en hänestä välittäisi. Sanotaan, ettei mrs Swancourtin rahoista tule yhtään hänen tytärpuolensa osaksi.»
»Sää näkyy kääntyvän kauniiksi; minä lähden hieman katselemaan seutua», sanoi Stephen väistäen suoraa kysymystä. »Minun palatessani vieraat kenties ovat lähteneet, ja me voimme keskustella vapaammin.»
XXIV
Auringon laskettua sade oli tauonnut, mutta yö oli pilvinen, ja kuun valo, jota himmensi ja hajoitti sen usvakehä, valautui maille mantereille haaleanharmaana.
John Smithin mökin ovelta lähti tumma hahmo, joka kevyin askelin eteni nopeasti kohti Länsi-Endelstowia. Kohottuaan pian korkeammille maille hän kääntyi seuraamaan rattaidenraiteita ja näki päämääränänsä olevan kirkon selvästi piirtyvän taivasta vasten. Ei ollut kulunut puolta tuntiakaan hänen lähdöstänsä, kun hän jo astui kirkkomaan aidan yli johtavia portaita.
Säännötön aitaus oli yhä vielä vanhaan kallioon nimenomaisesti kuuluva osa. Ruoho oli edelleenkin pitkää, ja haudat olivat siinä asussa, johon kuluvat vuodet olivat suvainneet muuttaa Martin Cannisterin ja hänen edeltäjänsä, Stephenin oman isoisän muovaamat vakinaiset muodot.