Knight näytti ylen hämmästyneeltä. »Sepä merkillistä», virkkoi hän hiljaa. »Onko hän tietänyt minun olevan paikkakunnalla?»
»Sitä en tosiaankaan tiedä, sir», vastasi John, joka olisi mielellään päässyt eroon pikemmin aavistamastaan kuin täysin käsittämästään selkkauksesta.
»Pitäisikö perhe tungetteluna, jos kävisimme holvissa?»
»Ei ollenkaan, sir; siellä on jo käynyt paljon väkeä. Se on tahallaan jätetty auki.»
»Lähdetään sinne, Elfride.»
»Minä pelkään, että ilma on ummehtunut», sanoi Elfride anovasti.
»Ei ollenkaan, armollinen neiti», sanoi John. »Me olemme valkaisseet holvit ja seinät sen avattuamme, kuten ainakin teemme, ja jälleen hautajaispäivän aamuna; se on raikas kuin aitta.»
»Mielelläni näkisin, että lähdette mukaani, Elfie; olettehan tekin alkujaan samaa sukua.»
»Minä en mielelläni käy paikoissa, joissa kuolema on niin painostavana läsnä. Minä seison hevosten luona sen ajan; ne voivat päästä irti.»
»Mitä joutavia! Enpä osannut aavistaakaan tunteittenne olevan niin haperoita, että jotkin vainajain maalliset jäännökset kykenevät niitä hämmentämään. Mutta jos tosiaankin olette niin arka, niin jääkää ulos kaikin mokomin.»