Elfride silmäili hämillään puiden lehviä.
»Lähdetään nyt joelle, Elfie?»
»Mielelläni lähtisin, jos minulla olisi hattu», vastasi Elfride ikäänkuin jotakin tuskaa salaten.
»Minä noudan sen teille», sanoi Knight varsin mielissään siitä, että sai hänet kumppanikseen niin huokeasta hinnasta. »Istukaa tuohon hetkiseksi.» Hän kääntyi ja asteli nopeasti takaisin kartanoon noutaakseen puuttuvan esineen.
Elfride istuutui rahille ja tuijotteli ruohikkoon, sitten hän kohotti katseensa kuullessaan kevyitä ja säännöttömiä askelia. Pitkin polkua, joka leikkasi Elfriden ja Knightin kulkemaa, kulki farmarin leski, mrs Jethway. Ennenkuin havaitsi Elfriden, hän pysähtyi katselemaan kartanoa, josta osa oli pensaiden lomitse näkyvissä. Elfride väistyi taaksepäin toivoen epämiellyttävän naisen kulkevan ohi häntä huomaamatta. Mutta mrs Jethway oli jo hänet huomannut ja astui kohta hänen eteensä.
»Ahaa, miss Swancourt! Minkätähden te minua häiritsitte? Eikö minun pidä tästä ylitsekäydä?»
»Te voitte kävellä täällä mielin määrin, Mrs Jethway, Minä en teitä häiritse.»
»Te häiritsette minun mieltäni, ja minun mieleni on minun koko elämäni; sillä poikani on vielä siellä, ja hän on lähtenyt pois minun ruumiistani.»
»Niin, poika rukka. Minä olin surullinen, kun hän kuoli.»
»Tiedättekö, mihin hän kuoli?»