»Nyt toinen», kuiskasi Knight.
»Ei, ei.»
»Miksi ei?»
»En oikein tiedä.»
»Sinun täytyy tietää.»
»Kosketus saa minut kovin levottomaksi. Lähdetään kotiin.»
»Älä sano niin, Elfride. Mitä se oikeastaan merkitseekään? Pelkkä mitätön seikka. Käännyhän nyt, rakkaani!»
Elfridellä ei ollut voimia olla tottelematta; hän käänsi päätänsä. Sitten, kummankaan nimenomaisesti sitä aikomatta, heidän kasvonsa lähenivät toisiansa, ja Knight tuki hänen leukaansa ja suuteli häntä.
Knight oli samalla kertaa kaikkein tulisin ja kaikkein kylmäverisin mies. Kun hänen tunteensa uinuivat, hän näytti melkein hidas veriseltä; kun ne olivat hereillä, hän oli suorastaan kiihkeä. Vaikka hän ei ollutkaan aikaisemmin suunnitellut pikaista naimisiinmenoa, hän esitti nyt selvän kysymyksen. Se purkautui ilmi monien vuosien luonnollisen pidättymisen luomin patoutunein voimin.
»Elfride, milloin menemme naimisiin?»