Nuo sanat olivat Elfridelle suloiset; mutta niiden suloisuudessa oli katkera sivumaku. Knightin avomieliset teot, joiden huippukohtana oli tuo suora kysymys, esitetty samana päivänä kuin mrs Jethwayn mieltä korventavat moitteet, merkitsi Elfriden häilyväisyyden sietämättömäksi asiaksi. Salainen rakkaus ei ollut tuntunut sellaiselta ehdottomalta epävakaisuudelta kuin sama rakkaus uhkauksista huolimatta tunnustettuna ja toteutettuna. Knight selitti hänen hämmennyksensä tottumattomuuden ulkonaiseksi ilmaukseksi.
»Minä en vaadi sinulta ratkaisua nyt, kultaseni», sanoi hän, huomatessaan ettei Elfride nähtävästi tulisi antamaan selvää vastausta. »Ota itsellesi ajatusaikaa.»
Kunniallisempi mies kuin Knight ei varmaankaan ole koskaan kokenut naisen rakkautta ja petollisuutta. Voipa sanoa, että hänen sokeutensa sitä osaltaan todisti, sillä lemmenseikoissa ilmaistu oveluus osoittaa useimmiten yleistä halpamaisuutta. Suuren tunteen kerran otettua hänet valtoihinsa Knightin äly oli menettänyt kaiken vaikutusvoimansa. Knight oli rakastajana harvasyisempi ja mutkattomampi kuin hänen ystävänsä Stephen, joka muilta kyvyiltänsä oli häneen verrattuna pintapuolinen.
Virkkamatta enempää heidän avioliittoansa koskevasta asiasta, Knight piti Elfrideä hieman loitommalla ikäänkuin suurta kukkavihkoa ja silmäili häntä kriitillisin hellän kiintymyksen tuntein.
»Sopiiko kaunis lahjasi minulle?» kysyi Elfride, liikutuksen kyynelet silmäripsissä.
»Epäilemättä, erinomaisesti!» vastasi hänen rakastajansa kevyempään sävyyn saadakseen hänet rauhoittumaan. »Sinun pitäisi ne nähdä; sinä näytät heleämmältä kuin milloinkaan ennen. Ajattelehan, että minä olen voinut saada aikaan sellaisen hyvän muutoksen!»
»Olenko tosiaankin sievä? Olen iloinen sinun puolestasi. Tahtoisinpa nähdä itseni.»
»Sitä et voi. Sinun täytyy odottaa, kunnes ehdimme kotiin.»
»Minä en mitenkään jaksa odottaa niin kauan», virkkoi Elfride nauraen.
»Näetkös: tässä on keino!»
»Niin tosiaan! Hyvin tehty, naisen äly!»