»Ah, meidän pitää varoa! Minä kadotin toisen korvarenkaani tällaisessa tapauksessa.»
Hän oli tuskin ehtinyt käsittää omat merkitsevät sanansa, kun hänen kasvoihinsa levisi huolestunut ilme ja hän sulki huulensa, ikäänkuin olisi yrittänyt saada sanat takaisin.»
»Millaisessa tapauksessa?» kysyi Knight hämmästyneenä.
»Oh, näin ulkosalla istuessani», vastasi Elfride nopeasti.
XXIX
On lokakuun alkupuolen ilta, ja mitä pehmein syksyinen auringonlasku levittää valoansa yli Lontoon, aina sen etäisimpiin itäisiin kolkkiin saakka. Silmän ja leimuavan lännen välimaalla kohoavat savupatsaat tyyneen ilmaan kuin korkeat puut. Kaikki varjokohdat näyttävät hämyisen sinisiltä.
Mr ja mrs Swancourt ja Elfride katselevat näitä hohtoisia ja synkkiä vastakohtia erään London Bridgen läheisyydessä sijaitsevan suuren hotellin ikkunasta. He ovat palanneet vierailulta St. Leonardsissa asuvien tuttaviensa luota ja viipyvät kotimatkallaan pari päivää pääkaupungissa.
Knight käytti saman ajan matkustamalla Jerseyn ja St. Malon kautta
Bretagneen. Sitten hän kulki halki Normandian ja palasi hänkin
Lontooseen saapuen sinne kaksi päivää myöhemmin kuin Elfride ja hänen
vanhempansa.
Tuo lokakuun ilta näki siis kaikki jälleen koolla mainitussa hotellissa, josta he olivat ennakolta tilanneet itselleen asunnon. Iltapäivän kuluessa Knight oli käynyt asunnossaan Richmondissa vaihtamassa matkalaukkujensa sisältöä, ja kun hän sieltä palasi, johdatti hotellin palvelija maailman onnellisimman miehen siihen huoneeseen, jossa Elfride ja hänen äitipuolensa istuivat päivän väsyttävien ostoretkien jälkeen.
Elfride oli matkasta huolimatta entisellään; Knight oli ruskea kuin pähkinä. He olivat kohta kahden kesken eräässä huoneen nurkassa. Nyt, kun kalliit lupauksen sanat oli lausuttu, nuori tyttö ei ajatellutkaan tehdä itseään arvokkaammaksi käyttelemällä sellaista varovaisuusjärjestelmää, jota kehittyneemmät neitoset viljelevät. Hänen rakastajansa oli jälleen hänen luonansa, ja se riitti: Elfride oli hänen koko sydämestään.