»Urhoollisuus osoittaa vain havainnon tylsyyttä», vastasi mr Swancourt ankarasti.
Mrs Swancourt nauroi, ja Elfride nauroi, ja Knight nauroi, ja keskellä tuota iloa kuului mies huutavan heille heidän yläpuoleltansa; he havaitsivat olevansa Julian kupeessa ja nousivat vaivalloisesti sen kannelle.
Koska havaittiin, että luodevetten mataluus teki mahdottomaksi lähteä ennenkuin tunnin kuluttua, niin Swancourtit, joilla ei ollut muutakaan tekemistä, silmäilivät joutessaan sinipaitaisia miehiä, jotka pikilankaa käytellen suorittivat salaperäisiä korjaustöitä. Sitten he kääntyivät silmäilemään auringonlaskun aalloille luomia väriläikkiä, jotka kuparinhohtoisina siinä karkelivat häikäisten katselijan silmää. Sitten he kuuntelivat läheisen nostokurjen ratinaa tai ohikulkevien höyrylaivojen puhkumista, joka häipyi kuulumattomiin niiden kauemmaksi ehtiessä tai laivankansilta kuuluvia erilaisten ammattilaisten työhuutoja, jotka kaikki noudattivat samaa kaavaa: »O-hii-o-hei!»
Puoli yksitoista; ei ole vieläkään lähdetty. Mr Swancourt huokasi väsymyksen huokauksen ja alkoi tarkastella kanssamatkustajiansa. Heidän kasvoissaan ei tosiaankaan ollut mitään katselemista. Odottamisen ilme oli niissä niin ehdoton, ettei mitään muuta voinut erottaa. Elämä tuntui pysähtyneen, kunnes Kaitselmus näkisi hyväksi antaa veden nousta ja päästää heidät lähtemään.
»Olen tässä miettinyt», sanoi Knight, »että olemme joutuneet kuningaskunnan harvinaisimpien henkilöiden joukkoon. On yleensä perin vaikea löytää yksilöä, joka ei pidä omaa aikaansa kalliina. Täällä me näemme suuren määrän sellaisia kärsivällisiä ja onnellisia olentoja. Kulkijoita, jotka on tarkoin erotettava matkustajista.»
»Mutta ne ovat varmaan nautinnonetsijöitä, joille aika ei merkitse mitään.»
»Eipä suinkaan. Ne nautinnonetsijät, joita valtareiteillä tapaamme, pyrkivät syöksymään eteenpäin vieläkin nopeammin kuin kauppamatkustajat. Mutta nämä henkilöt eivät menetä ainoastaan aikaansa tätä tietä kulkiessaan, vaan hankkivat itselleen vielä tilaisuuden meritaudista nauttimiseen.»
»Voiko se olla mahdollista?» kysyi kirkkoherra pahaa peläten. »Varmaankaan ei, mr Knight, sillä olemmehan tässä Englannin kanaalissa — oman kynnyksen edessä, jos niin sopii sanoa.»
»Salmet ovat sangen vetoisia paikkoja, ja Kanaali on toisten kaltainen.
Se pilaa merimiesten mielenlaadun. Filosofit ovat laskeneet, että
Kanaalista kaikuu ilmoille enemmän sadatuksia kuin kaikilta viideltä
valtamereltä yhteensä.»
Nyt he tosiaankin lähtevät, ja kaikkien matkustajien elottomat katseet elpyvät kohta. Mies, joka on raivokkaasti vetänyt laivaan köyttä, josta ei näyttänyt loppua tulevankaan, lopettaa työnsä, ja he liukuvat Thames-virran mutkaista uomaa alaspäin.