»Me olemme kaataneet tornin!» huudahti hän. »Se kävi sukkelammin kuin olimme ajatelleetkaan. Aluksi, nähkääs, ajattelimme purkaa sen kivi kiveltä. Sitä tehtäessä halkeama melkoisesti laajeni, joten ei enää katsottu vaarattomaksi, että miehet seisoivat muureilla. Sitten me päätimme sen miinoittaa, ja kolme miestä kävi työhön heikoimmalla kulmalla tänään ehtoopuolella. He olivat lopettaneet työnsä tältä päivältä, aikoivat suorittaa huomenna aamusella ratkaisevan iskun ja olivat olleet kotona suunnilleen puoli tuntia, kun se jo romahti. Onnistunut temppu — tosiaankin erittäin onnistunut temppu.. Mutta se oli sitkeä, vanha veikko, halkeamastaan huolimatta.» Mr Swancourt pyyhki nyt kasvoiltansa kiihtymyksen aiheuttamat hikikarpalot.
»Torni raukka!» virkkoi Elfride.
»Niin, minä valitan sitä», sanoi Knight. »Se oli mielenkiintoinen kappale menneisyyttä — paikallisen rakennustaiteen paikallinen muistomerkki.»
»Mutta, hyvä herra, mehän saamme sijaan uuden», huomautti mr Swancourt tiukasti. »Komea torni — sen on piirustanut eräs Lontoon parhaita ammattimiehiä kaikkein uusimpaan goottilaiseen tyyliin ja täysin kristillistä tunnetta tyydyttäväksi.»
»Tosiaankin!» sanoi Knight.
»Epäilemättä. Ei tämän seudun barbaarisen kömpelön rakennustavan mukaan — mitään niin karkeata ja pakanallista ette näe missään muualla koko Englannissa. Kehoitan teitä työmiesten poistuttua käymään kirkossa, ennenkuin siellä on mitään muuta tehty. Te voitte nyt istua kuorissa ja silmäillä pitkin laivaa läntisen holvin alitse aina kauas merelle asti. Jos niin sattuisi», lisäsi mr Swancourt merkitsevästi, »että alttarilla suoritettaisiin huomisaamuna vihkimistoimitus, niin sitä voisi katsella eteläisille merille purjehtivan laivan kannelta, jos olisi hyvä kaukoputki käytettävänä. Menkää sinne joka tapauksessa itse näkemään aterian jälkeen, kun kuu on ehtinyt nousta.»
Knight suostui kuumeisen auliisti. Hänelle oli viimeisten tuokioiden aikana selvinnyt, ettei hän voinut enää jäädä yöksi keskustelematta Elfriden kanssa seikasta, joka nyt erotti heitä toisistaan. Hän oli päättänyt saada selville kaikki ja tyynnyttää levottomuutensa jollakin tavalla. Elfride olisi mielellään välttänyt enempää seurustelua sinä iltana, mutta asia ei näyttänyt olevan autettavissa.
He lähtivät kohta kuun noustua. Elfride tiesi yhtä hyvin kuin Knight, ettei viimeksimainittu ollut suinkaan kehoittanut häntä matkaan kuutamonäköalan vuoksi, joka oli heidän vaelluksensa nimellisenä aiheena.
XXXII
Oli lokakuu, ja yöilma oli kolea. Pidettyään huolta siitä, ettei Elfride lähtenyt matkaan liian ohuissa pukimissa, Knight asteli hänen kerallaan rinteen polkua, jota he olivat kulkeneet monesti toistensa seurassa, kun epäily oli heille vielä tuntematon asia. Saavuttuaan kirkon luo he havaitsivat, että toinen puoli tornia oli tosiaankin kerrassaan luhistunut ja makasi sorakasana heidän edessään. Tornin itäinen puoli oli vielä luja ja olisi kestänyt sellaisenaan myrskyn ravistelua ja vuosien hiljaista piiritystä monen sukupolven ajan. He astuivat sisään sivuovesta ja istuutuivat alttarin porrasaskelmille.