»Ni-in!»
»Niitä oli siis kaksi ennen minua?»
»Minä — luulen niin.»
»Älä ole typerä nainen luuloinesi — minä vihaan kaikkea sellaista», virkkoi Knight melkein halveksivasti. »Niin, tässä saa kuulla merkillisiä asioita. En tiedä, mitä olisin itse tehnyt — kukaan ei voi sanoa, mihin hahmoon olosuhteet saattavat hänet muovata — mutta tuskin luulen, että minulla olisi ollut omaatuntoa nauttia uuden rakastajan hyväilyistä istuessani vanhan rakastajan maallisten jäännösten päällä, totisesti en sitä usko.» Knight silmäili yhä mietteissään hautaa, jonka paasi tuijotteli heihin kuin kostava haamu.
»Sinä teet minulle vääryyttä — katkeraa vääryyttä!» huudahti Elfride. »Minä en mitään sellaista ajatellut; usko minua, Harry, minä en sitä tehnyt. Sattui vain niin — ihan itsestään.»
»Niinhän otaksun minäkin, ettet sellaista tarkoittanut», jatkoi Knight. »Kukaan ei milloinkaan sellaista tahallaan tee», jatkoi hän alakuloisesti.
»Ja häntä, joka lepää haudassa, minä en ole milloinkaan rakastanut.»
»Luulenpa, että te, toinen rakastajasi ja sinä, siinä istuessanne, vannoitte toisillenne ikuista uskollisuutta?»
Elfride vastasi ainoastaan kiihkein henkäyksin, jotka osoittivat hänen olevan nyyhkytyksiin puhkeamassa.
»Sinä siis aiot edelleenkin olla mitään kertomatta?» virkkoi Knight käskevästi.