»Tietysti vannoimme», vastasi Elfride.
»'Tietysti!’ Sinä näytät käsittelevän asiaa varsin kevyesti.»
»Se on ollutta ja mennyttä eikä merkitse meille nyt mitään.»
»Kuulehan, Elfride, se on sellainen mitättömyys, joka tosin voi saada huolettoman miehen nauramaan, mutta joka vakavassa mielessä herättää vain surua. Se saa aikaan kalvavaa tuskaa. Kerro minulle avoimesti kaikki.»
»En milloinkaan. Harry, kuinka voitkaan odottaa, että kertoisin, kun se pieni osa, jonka tiedät, jo saa sinut kohtelemaan minua ylen karusti?»
»Elfride, kuulehan, mitä sanon. Sinä tiedät, että se, mitä olet kertonut, on vain omansa herättämään kaikenlaisia kuvitteluja. Sitä koskeva tuntoni ansainnee pelkän herkkätunteisuuden nimen, ja minä en suinkaan tahdo herättää sinussa sitä luuloa, että tavallinen aikaisempi kihlaus voisi mitenkään vaikuttaa minun rakkauteeni tai avioliittoa koskeviin suunnitelmiini. Mutta sinulla tuntuu olevan enemmän kerrottavaa, ja siinä juuri piileekin vääryys. Onko sinulla vielä sanottavaa?»
»Ei paljoa», vastasi Elfride väsyneesti.
Knight oli hetkisen vaiti kuin hauta. »'Ei paljoa’», virkkoi hän vihdoin. »Eipä suinkaan!» Hänen äänensä kääntyi matalaksi ja jäyhäksi. »Elfride, sinä et saa panna pahaksesi, jos sanon sinulle jotakin sellaista, mikä kenties kuulostaa kummalliselta, sillä minun täytyy se sanoa. Tarkoitan tätä: että jos olisi vielä paljon lisättävää kertomukseen, joka sinänsä sisältää kaikki purkautuvaan kihlaukseen kuuluvat seikat, niin tuon lisän täytyisi olla jotakin erikoista, mikä voisi tehdä minulle ja kenelle muulle tahansa mahdottomaksi rakastaa sinua ja mennä kanssasi naimisiin.»
Knightin hämmentynyt mieliala vei hänet kauemmaksi kuin hän rauhallisempana hetkenä olisi mennyt. Ja jos näinkin ollen Elfride olisi esiintynyt edes jossakin määrin myönteisemmin, niin Knight ei olisi ollut niin vääjäämätön; jos taas Elfride olisi ollut voimakkaampi luonne — käytännöllisempi ja vähemmän kuvitteellinen — niin hän olisi paremmin käytellyt hyväkseen Knightin sydämessä omistamaansa sijaa häneen vaikuttaakseen. Mutta siihen luottavaiseen hellyyteen, joka oli Knightin voittanut, liittyy aina jonkinlainen taipumus antautua tapahtumien virran vietäväksi, joten sellainen naishenkilö aina luottaa enemmän armeliaaseen kaitselmukseen kuin omien väitteittensä tehoisuuteen.
»Olkoonpa menneeksi», virkkoi Knight hiljaa ja ivallisesti. »Minä en tahdo väittää, että se on sinun syysi, koska se luultavasti on minun huono onneni. Minulla ei ollut mitään todellista oikeutta sinulta asiaa tiedustella — kaikki olisivat nimittäneet sellaista menettelyä liian vaateliaaksi. Mutta kun kerran olemme jotakin väärin käsittäneet, niin väärinkäsityksemme esine tuntuu meistä loukkaavalta. Sinä et milloinkaan sanonut, että sinulla oli aikaisemmin ollut täällä kosija, joten minulla ei ollut mitään syytä sinua moittia. Elfride, minä pyydän sinulta anteeksi.»