»Ei, ei! Mieluummin saat olla minulle vihainen, kunhan et ole kylmän kohtelias ja loukkaantunut. Miksi kohteletkaan minua noin? Se saattaa minut takaisin pelkän tuttavuuden asteelle.»
»Sinä itse olet siihen syypää. Miksi et tarjoa luottamusta luottamuksesta?»
»Niin; mutta minä en ole kysynyt sinulta mitään menneisyydestäsi. Minä en halunnut siitä mitään tietää. Olitpa tullut mistä tahansa, olitpa tehnyt mitä tahansa, rakastanut ketä hyvänsä, minulle oli tärkeätä vain se, että olit vihdoin minun. Jos olisit alussa tietänyt minun jo ennen rakastaneen, etkö olisi minusta mitään välittänyt, Harry?»
»Sitä en tahdo nimenomaan sanoa, vaikka myönnänkin, että kokemattomuuttasi koskeva ajatus minua kovin viehätti. Mutta minä ajattelen näin: jos olisin tietänyt, että entisessä rakkaudessasi on ollut jokin vaihe, jota kieltäydyt minulle kertomasta, vaikka sitä sinulta kysyn, en olisi milloinkaan sinua rakastanut.»
Elfride nyyhkytti katkerasti. »Olenko minä — sellainen — pelkkä luonteeton lelu — ettei minussa ole — tuoreutta lukuunottamatta — minkäänlaista viehätysvoimaa? Eikö minussa ole älyä? Sanoithan sinä — että minun ajatukseni ovat notkeat ja nerokkaat, ja — eikö se mitään merkitse? Enkö ole ollenkaan kaunis? Luulen olevani ainakin jossakin määrin — niin minä tiedänkin, että olen! Sinä olet ylistänyt minun ääntäni ja käytöstäni ja kykyjäni. Mutta kaikki tuo on nyt pelkkää rihkamaa, koska — minä olen sattunut näkemään aikaisemmin jonkun miehen!»
»Mitä sanotkaan, Elfride! 'Sattunut näkemään miehen’ — tuo on verrattain kalseasti sanottu. Muista, että olet häntä rakastanut.»
»Ja rakastanut häntä vain hieman!»
»Ja kieltäydyt nyt vastaamasta selvään kysymykseeni, kuinka se päättyi.
Kieltäydytkö yhä vieläkin, Elfride?»
»Sinulla ei ole oikeutta minulta kysellä — sanoithan sen itse. Se ei ole oikein. Luota minuun, niinkuin minä luotan sinuun.»
»Tuo ei ole yhtään mitään.»