»Elfride!» huudahti hän. »Mitä tämä tarkoittaa? Mitä oletkaan tehnyt?»
»Älä loukkaa minua äläkä minua rankaise — ethän sitä tee! Minä en voinut olla tulematta; tuska oli minut tappaa. Eilen illalla, kun sinä et palannut, minä en voinut sitä kestää — en voinut! Salli minun vain olla luonasi ja nähdä kasvosi, Harry, minä en pyydä mitään muuta.»
Hänen silmäluomensa olivat kuumat ja tulehtuneet ylenmääräisestä itkemisestä, ja hänen poskiensa herkän ruusunpunan oli tärvellyt alinomainen taskuliinan hankaus hänen pyyhkiessään runsaita kyyneliänsä.
»Kuka on sinun mukanasi? Vai oletko tullut yksin?» kysyi Knight äkkiä.
»Olen. Kun sinä et tullut illalla, minä istuin ja odotin sinua tulevaksi — ja yö oli minulle pelkkää tuskaa — ja minä odotin odottamistani, ja sinä et tullut! Kun sitten oli aamu, ja kirjeesi sanoi, että olit mennyt, niin minä en voinut sitä kestää; minä karkasin St. Launceen ja tulin tänne junalla. Olen matkustanut koko päivän, ja ethän sinä lähetä minua takaisin, ethän, Harry, sillä minä rakastan sinua aina kuolemaani asti?»
»On sittenkin väärin, jos jäät. Mitä oletkaan tehnyt, Elfride? Sinä tärvelet hyvän maineesi, kun karkaat tuolla tavoin luokseni! Eikö ensimmäinen kokemuksesi riittänyt pidättämään sinua?»
»Maineeni! Harry, minä kuolen pian, ja mitä hyötyä minulla sitten on maineestani? Kunpa vain minä olisin mies ja sinä olisit nainen, niin minä en hylkäisi sinua sellaisen pienen virheen vuoksi! Et saa ajatella, että karkaamiseni silloin oli mikään erinomaisen paha asia. Ah, kuinka toivonkaan, että sinä olisit karannut kahdenkymmenen naisen keralla ennenkuin tunsit minut, jotta voisin sinulle osoittaa, etten pidä sitä minään vikana, vaan olisin iloinen siitä, että olen sinut vihdoin saanut omakseni! Kunhan vain tuntisit minut oikein, Harry, kun tietäisit, kuinka vilpitön minä olen. Enkö voi olla sinun omasi? Sano, että rakastat minua kaikesta huolimatta äläkä erota minua enää itsestäsi, ethän. Minä en voi sitä kestää — pitkät tunnit ja päivät ja yöt kuluvat, ja sinä et ole luonani, vaan poissa, koska vihaat minua!»
»Minä en sinua vihaa, Elfride», virkkoi Knight leppoisasti, tukien häntä käsivarrellaan. »Mutta sinä et voi nyt jäädä tänne — minä tarkoitan: juuri nyt.»
»Voipa niin olla — mutta toivoisin voivani jäädä. Minä pelkään, että jos — sinä et enää minua näe — tapahtuu jotakin synkkää, ja me emme enää kohtaa toisiamme. Jos en ole kyllin hyvä sinun vaimoksesi, Harry, niin tahtoisin olla palvelijanasi ja elää luonasi, jotten joudu kauas pois, missä en saa sinua milloinkaan nähdä. Kunhan vain saan olla luonasi, en muusta välitä!»
»Ei, minä en voi lähettää sinua pois; en voi. Jumala tietää, millainen synkkä tulevaisuus voi koitua tämän illan työstä, mutta minä en voi lähettää sinua pois! Sinun pitää istua, ja minä koen koota ajatuksiani nähdäkseni, mitä on paras tehdä.»