Mutta koska hän oli vakuutettu siitä, että tämän kaipauksen kuolema oli parasta, mitä hänelle saattoi tapahtua, hän ei säikkynyt sen edistämistä. Hän sulki huoneensa, katkaisi toistaiseksi suhteensa kustantajiin ja jätti Lontoon lähteäkseen mannermaalle. Me jätämme hänet vaeltelemaan — vailla tarkoitusta, ellemme ota huomioon nimellistä seikkaa: Elfriden unohtumisen jouduttamista.
XXXVI
»En ollenkaan ymmärrä, mikä näitä St. Launcen asukkaita on alkanut vaivata.»
»Tarkoitatko heidän 'hyviä päiviänsä’?»
»Juuri niitä, 'hyviä päiviä’ ja kädenpudisteluja, vieraaksi kutsumisia ja sinun vointiasi koskevia helliä tiedusteluja, John.»
Nuo sanat muodostivat osan John Smithin ja hänen vaimonsa välisestä keskustelusta eräänä lauantai-iltana Knightin Englannista-lähdön jälkeisenä keväänä. Stephen oli jo aikoja sitten lähtenyt takaisin Intiaan, ja tämä uuttera pariskunta oli muuttanut lordi Luxellianin puistosta Endelsstowista mukavaan tien vieressä sijaitsevaan asumukseen lähelle St. Launcea, missä John oli omissa nimissään avannut pienen kiviveistämön.
»Kun tulimme tänne kuusi kuukautta sitten», jatkoi mrs Smith, »niin kauppiaat puhuttelivat minua ainoastaan myymäläpöytänsä yli, vaikka olinkin jo monena vuotena maksanut heille kauniit rahat ostoksistani. Jos satuin tapaamaan heidät kadulla puolisen tuntia jälkeenpäin, niin he tuijottelivat kasvoihini ikäänkuin olisin ollut heille ihan outo.»
»Katsoivat läpi kuin ikkunasta?»
»Niin tekivät, hävyttömät. Kylmäkiskoiset silmäilivät päälakeni yli, sivuitseni, olkapäitseni, mutta ei erehdyksestäkään silmiini. Hyvänluontoisemmat käänsivät kasvonsa etelään, jos minä tulin idästä, pujahtivat poikkikadulle, jos minä uhkasin jakaa heidän kanssaan katukivityksen. Korea nuori kirjakauppias teki samoja temppuja, teurastajan tyttäret ja verhoilijan nuoret miehet niinikään. Ylen ystävällisiä, kun ollaan kaupoissa kenenkään näkemättä, mutta viisi välittäen vanhasta akasta, kun ovat ylhäisiä olevinaan».
»Totta kyllä, Maria!»