Knight säilytti asiaankuulumattoman katselijan sävyn ja käytöksen. Oli käynyt entistä välttämättömämmäksi salata tunteensa Stepheniltä, koska nuori mies muussa tapauksessa olisi vähemmän vilpitön ja heidän kohtauksensa muodostuisi jälleen katkeraksi. Mitäpä auttoikaan esiintyä kömpelön vilpittömänä?
Stephen oli nyt ehtinyt avomielisessä kertomuksessaan siihen kohtaan, jossa hän lähti pappilasta Elfriden isän käyttäytymisen vuoksi. Knightin mielenkiinto lisääntyi. Heidän rakkautensa näytti siihen saakka aivan viattomalta ja lapselliselta.
»Onpa tosiaankin vaikea mennä lopullisesti ratkaisemaan, teitkö väärin vai et, kun et kertonut Swancourtille, että sukulaisesi olivat hänen seurakuntalaisiansa. Inhimillistä epäilemättä oli, ettet niissä oloissa mitään virkkanut. Kuinka kävikään sitten, kun hän oli lähettänyt sinut pois?»
»Me päätimme olla salaisuudessa toisillemme uskolliset. Ja asian varmentamiseksi päätimme mennä naimisiin.»
Knightin jännitys ja levottomuus lisääntyi Stephenin alkaessa kertoa tästä asian vaiheesta.
»Onko sinun vaikea jatkaa kertomustasi?»» kysyi hän yrittäen puhua värähtämättömin äänin.
»Ei, ei ollenkaan.»
Sitten Stephen kertoi yksityiskohtaisesti, kuinka hän oli kohdannut Elfriden rautatieasemalla ja kuinka heidän täytyi lähteä Lontooseen, elleivät mielineet toimituksen siirtyvän tuonnemmaksi. Koko iltapuolen kestävä pitkä matka, Elfriden arkuus ja hänen mielialansa vaihtuminen, tilanteen kärjistyminen Lontooseen saavuttua, juoksu toisella puolella olevalle asemasillalle ja välitön takaisinlähtö Elfriden nimenomaisen toivomuksen mukaan, koko yön kestävä matkustus, heidän pelokas päivännousun odottelunsa, saapumisensa St. Launceen — kaikki tuo esitettiin seikkaperäisesti. Stephen kertoi vielä, kuinka eräs Jethway-niminen maalaisnainen oli ainoa henkilö, joka oli heidät tuntenut, ja kuinka tuo kamalasti pelotti Elfrideä. Hän kertoi, kuinka oli odottanut vainiolla soimailevan sydänkäpysen lähtiessä hakemaan ratsuansa ja kuinka hän suuteli häntä kaikkein viimeisimmän kerran peninkulman päässä kaupungista, Endelstowiin johtavalla tiellä.
Nuo seikat Stephen kertoi tahallisesti. Hän uskoi niin menetellen sana sanalta todistavansa, kuinka järjellinen oli hänen Elfrideen kohdistuva vaatimuksensa.
»Kirottu olkoon hän! Kirottu se nainen! Tuo onneton kirje meidät erotti! Hyvä Jumala!»