Stephen katsoi ulos saadakseen selville, mikä oli syynä.
Eräs virkailijoista huusi toiselle: »Tuo vaunu on liitettävä jälleen junaan. Ettekö näe, että se kuuluu päälinjalle? Pitäkää kiirettä! Millaisia mielettömiä maailmassa onkaan!»
»Kirottu kiusa näistä pysähdyksistä!» huudahti Knight kärsimättömästi, osastonsa ikkunasta kurkistaen. »Mitä ne nyt siellä?»
»Näyttävät epähuomiossa irroittaneen junasta sen omituisen vaunun, jonka näimme», vastasi Stephen.
Hän katseli nyt, kuinka vaunu jälleen liitettiin junaan. Vaunu, jonka hän nyt muisti nähneensä jo Paddingtonissa ennen lähtöä, oli pikemmin juhlallinen kuin synkeä. Se näytti olevan ihan uusi ja nykyaikainen, ja sen vaikuttava ulkomuoto herätti muidenkin henkilöiden huomiota. Hän näki, kuinka kaksi miestä työnsi sitä hitaasti eteenpäin; se näytti lähenevän hitaasti ja murheellisesti; sitten tuntui pieni sysäys, vaunu kiinnitettiin, ja niin lähdettiin eteenpäin.
Stephen istui koko iltapäivän miettien Knightin odottamattoman lähdön syitä. Oliko hän ehkä matkalla Castle Botereliin. Jos niin oli laita, niin hänellä voi olla yksi ainoa tarkoitus: käydä Elfrideä tapaamassa. Ja millainen ajatus se olikaan!
Plymouthissa Smith nautti jotakin virkistyksekseen ja siirtyi sitten sille taholle, mistä junat lähtivät Cameltoniin, Castle Boterelin ja Endelstowin läheisyydessä sijaitsevalle uudelle asemalle.
Knight oli jo siellä.
Stephen pysähtyi hänen viereensä sanaakaan virkkamatta. Samassa sukelsi kaksi miestä esiin odottavan junan pyörien välistä.
»Eihän tuo vaunu paljoa paina», virkkoi toinen ilkeään sävyyn. »Se on kevyt kuin turhuus; tyhjyyttä täynnä.»