Knightin piirteet näyttivät turtuneilta, ja hän ei virkkanut enää mitään. Juna vieri eteenpäin, ja Stephen painui nurkkaansa sulkien silmänsä. Illan keltavärit olivat muuttuneet ruskeiksi, hämärän varjot tihentyivät, ja toisinaan syöksyi ikkunasta sisään pölypilvi — koillisesta puhaltavan kylmän viiman kiidättämänä. Aikaisemmin kultautuneet, mutta nyt himmeät kukkulat alkoivat menettää päiväisen pyöreytensä ja piirtyä sakaraisina taivasta vasten.
Pitkän vaitiolon jälkeen Stephen säpsähti hereille, ja kesti vähän aikaa, ennenkuin hän kunnolla tointui.
»Aivan kuin todellisuudessa!» huudahti hän pyyhkäisten kädellään silmiänsä.
»Mistä on kysymys?» tiedusteli Knight.
»Unesta. Vaivuin uneen muutamaksi minuutiksi, ja näin unen — eloisemman kuin milloinkaan ennen.»
Hän silmäili väsyneesti pimenevää maisemaa. He olivat nyt Cameltoniin saapumassa. Illan varjon takana näkyivät syttyvän lyhdyt — ne välkähtivät esiin toinen toisensa jälkeen ja häilähtelivät puuskapäisessä tuulessa.
»Millaista unta näit?» kysyi Knight.
»Enpä mitään kertomisen arvoista. Se oli jonkinlainen painajainen. Unet eivät milloinkaan mitään merkitse.»
»Tuskinpa merkitsee mitään sinunkaan unesi.»
»Tietenkään ei. Mutta jos haluat kuulla, niin kerron sinulle, mitä unessani ylen selvästi näin. Oli kirkkaista kirkkain aamuhetki itäisen Endelstowin kirkossa, ja me, sinä ja minä, seisoimme kastemaljan luona. Kaukana kuorissa seisoi lordi Luxellian yksinään, kylmäkiskoisena ja aivan toisenlaisena kuin tavallisesti; mutta minä tiesin, että henkilö oli juuri hän. Alttarinkaiteen luona seisoi omituinen pappismies, kädessään avattu kirja. Hän loi katseensa ylös ja kysyi lordi Luxellianilta: 'Missä on morsian?’ Lordi Luxellian sanoi: ’Ei ole morsianta.’ Samassa astui joku sisään ovesta, ja minä tiesin hänen olevan lady Luxellian-vainajan. Lordi kääntyi ja sanoi hänelle: 'Minä luulin sinun olevan alhaalla hautaholvissa, mutta olenhan voinut vain uneksiakin. Tulehan.’ Lady astui likemmäksi. Ja kun hän kulki valitsemme, hänestä uhosi minuun sellainen kylmyys, että huudahdin: 'Minusta on henki lähtenyt!’ Samassa minä heräsin. Mutta nythän olemme Cameltonissa.»