»Maltahan», virkkoi Stephen kostein silmin. »Hän lähti rantakalliolle nähdäkseen minun saapuvan kotiin; hän oli sen luvannut. Jo kuukausia aikaisemmin hän oli sen minulle luvannut. Olisiko hän sinne lähtenyt, ellei hän olisi minusta ollenkaan välittänyt?»
»Sinä kaiketi ajattelet, että Elfride on kuollut sinun tähtesi», sanoi
Knight synkän purevasti, mutta samalla hervottomasti.
»Olipa miten tahansa. Jos tulemme huomaamaan — että hän on kuollut sinun tähtesi, niin minä en virka enää mitään.»
»Ja jos käy ilmi, että hän on kuollut sinun tähtesi, niin minä en virka mitään.»
»Olkoon niin.»
Ne synkät pilvet, joihin aurinko oli uponnut, olivat alkaneet valaa yhä enemmän sadetta.
»Voinemmeko odottaa täällä jossakin, kunnes sade on ohi?» kysyi Stephen.
»Kuten haluat. Mutta ei maksane vaivaa. Me otamme selkoa asian yksityiskohdista ja palaamme takaisin. Älä salli kenenkään tietää, keitä olemme. Minä en nyt paljoa merkitse.»
He olivat saapuneet tienhaaraan — toinen haara johti läntiseen kylään, toinen itäiseen. Ehdittyään vähän matkaa kauemmaksi he huomasivat, etteivät ruumisvaunut olleet kovinkaan paljoa heitä edempänä.
»Luulen niiden kääntyneen Itä-Endelstowiin. Voitko ne nähdä?»