»Ahaa — vai niin!» virkkoi seppä suurempaa mielenkiintoa osoittaen ja astui lähemmäksi. »Nuori lady rukka — kamalan murheellinen asia — ja vielä niin pian!»
Knight ja Stephen kääntyivät katsomaan.
»Entä mikä tuo on?» kysyi seppä.
»Se on vaakuna — erinomaista työtä, eikö totta? Se on varmaan maksanut sievän summan!»
»Hienoa metallityötä, epäilemättä.»
»Se on peräisin samasta liikkeestä kuin kirstu, mutta ei ollut kyllin aikaisin valmis, jotta se olisi voitu jo Lontoossa kiinnittää paikoilleen. Minä olen saanut tehtäväkseni kiinnittää sen vielä tänä iltana.»
Huolellisesti pidellyt esineet kuuluivat ruumiskirstuun.
Knight ja Stephen astuivat lähemmäksi. Mies, joka näki heidän yrittävän lukea, mitä levyyn oli piirretty, käänsi sen kohteliaasti heihin päin, ja he lukivat molemmat, melkein yht'aikaa, hehkuvien sysien punertavassa valossa:
Elfride
Spencer Hugo Luxellianin
viidennentoista paroni Luxellianin
puoliso
kuollut helmikuun 10:nä 18——
He lukivat, lukivat jälleen ja lukivat yhä uudelleen — Stephen ja Knight — ikäänkuin yhden ainoan sielun elähdyttäminä, ja vetäytyivät pois keltaisesta hohteesta, yhä kauemmaksi, kunnes kylmä pimeys sulki heidät kehäänsä ja tyyni taivas levisi heidän yläpuolellansa harmaana ja yksitoikkoisena.