He alkoivat suunnata askeliansa Castle Botereliin päin, jonne olivat lähettäneet matkatavaransa Cameltonista. He astelivat vaieten useita minuutteja. Sitten Stephen pysähtyi ja laski kätensä kevyesti Knightin käsivarrelle.
»Kuinka hän lienee joutunut kuolemaan», kuiskasi hän värähtävin äänin.
»Emmekö palaa ja koeta saada parempaa selkoa?»
He kääntyivät takaisin, saapuivat jälleen Endelstowiin ja eräälle avoimelle ovelle. Siinä oli vanha tuttu majatalo, ja talo näkyi äskettäin korjatun ja uudistetun. Nimi ei sekään ollut vanhan omistajan, vaan Martin Cannisterin.
Knight ja Stephen astuivat sisään. Majatalo oli aivan äänetön, ja he kulkivat käytävää, kunnes tulivat keittiöön, missä paloi valtava takkavalkea luoden lattiaan, kattoon ja äskenvalkaistuihin seiniin niin kirkasta hohdetta, että kynttilänvalo näytti ihan joutavalta. Mustaan pukuun ja valkoiseen esiliinaan puettu naishenkilö seisoi siellä yksin puhtaan ruokapöydän takana. Ensin Stephen ja sitten myöskin Knight tunsi hänet Unityksi, joka oli ollut sisäkkönä pappilassa ja myöhemmin kamarineitinä Swancourtien kartanossa.
»Unity», virkkoi Stephen leppoisasti, »etkö tunne minua?»
Unity silmäili häntä hetkisen tutkivasti, ja sitten hänen kasvonsa kirkastuivat.
»Kas, mr Smith!» virkkoi hän. »Ja siinä on mr Knight. Istukaa, olkaa hyvät. Tiedätte ehkä, että viime näkemänne jälkeen olen mennyt naimisiin Martin Cannisterin kanssa.»
»Kuinka kauan olette ollut naimisissa?»
»Pian viisi kuukautta. Me menimme naimisiin samana päivänä, jona rakkaasta miss Elfridestä tuli lady Luxellian.» Unityn silmiin kihosivat runsaat kyynelet, jotka hänen ponnistuksistansa huolimatta putosivat hänen poskillensa.
Molempain päättävästi tunteitansa hillitsevien miesten oli vaikea vallita itseänsä, kun näkivät edessään tuskan lieventämisen esimerkin. He kääntyivät kumpikin ja astuivat muutamia askelia loitommaksi.